Vaasan Toverit

PAINI

Janakkala Open 10.12.2012, kr + vp Turengissa

Alunperin emme olleet menossa Janakkalan kisoihin ollenkaan. Suomi Cupin pistetilanne oli kuitenkin nuorten sarjassa sen verran tiukka, että suunnitelmiin tuli muutos. Lisäksi Janakkala oli sopivasti matkan varrella, kun pojat matkasivat Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Unkaria. Budapestissä pojat ovat viikon verran painileirillä ja harjoittelevat siellä Jenõ Bódin komennuksessa. Bódi haki Suomenkin päävalmentajaksi viime kerralla kun haku oli päällä.

Sarjassa 10v 35kg paininut Jimi Ahola paini taas näppärästi ja eteni loppuotteluun teknisellä painilla. Loppuotteluvastustaja, Vantaan Sammon Joona Mustonen oli kuitenkin vielä hitusen verran parempi. Jimi oli kuitenkin tässäkin ottelussa tiukasti mukana ja meinasi saada jo ensimmäisellä minuutilla vastustajan selätystilanteeseen.

17v poikien sarjan 50 kg voitti Jimi Haapaniemi tuoreen suomenmestarin tyylillä. Kaksi nopeaa selätystä, suihkussa tarvitsi pestä vain pölyt pois. Hiki ei tullut, vaikka Jimi olisikin halunnut painia enemmän ja nimenomaan krekoa.  

Miesten sarjoissa sitä krekoa sitten painittiin. Sarjaan 55 kg ei kuitenkaan tullutkaan muita painijoita kuin oman seuramme veljekset Toufan ja Karwan Ahmadi. Lisäksi Karwan sairastui aamulla vielä kuumeeseen jota pari buranaakaan eivät auttaneet laskemaan. Näin veljesten välistä koitosta ei nähty ollenkaan kun Karwan joutui luovuttamaan. Karwan ja Tuffis ovat kuitenkin painineet koko vuoden Suomi Cupin kilpailuissa sen verran hyvin, että vanhempi voitti nuorten sarjan ja pikkuveli Tuffis sijoittui kolmanneksi. Molemmat palkitaan vuoden päätteeksi valmennusstipendillä Suomen Painiliiton toimesta.

Fazel Ahmadi paini melko hyvät kisat omaa sarjaansa ylempänä sarjassa 66 kg ottaen kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Niukat tappiot tulivat Oulun Pyrinnön Ville Ohukaiselle ja Helsingin Tarmon Jerry Pitkäselle.

 

Painin Janakkala OPen turnaus, järjestäjä Janakkalan Paini-Ilves

Miesten osalta kreikkalais-roomalaisen painin Suomi Cup osakilpailu

Tulokset VaaTo:n painijoiden sarjoista:

Miehet

55 kg: 1) Toufan Ahmadi VaaTo, 2) Karwan Ahmadi VaaTo.

66 kg: 1) Ville Ohukainen OP, 2) Jerry Pitkänen HeTa, 3) Fazel Ahmadi VaaTo, 4) Markus Jaakkola LA, 5) Niko Tervonen OP.

Pojat 17 v 50 kg: 1) Jimi Haapaniemi VaaTo, 2) Roope Luostarinen JäVo, 3) Jimi Gustafsson KarkU.

Pojat 10 v 35 kg: 1) Joona Mustonen VaSa, 2) Jimi Ahola VaaTo, 3) Topias Saari HI, 4) Jere Hongisto LoVo, 5) Leevi Putus VaSa, 6) Wiljami Kartila TaVo.

 

Poikien ja tyttöjen vapaapainin SM-kilpailut Seinäjoella 2.-4.12.2011

Vaasan Toverit osallistui poikien vapaan SM-matolle kovin siipirikkoisena. Tunnelmat eivät olleet mitenkään korkealla kun vahvat mitalisuosikit Joona Talvitie ja Toufan Ahmadi joutuivat jättämään kisat kokonaan väliin loukkaantumisten takia. Matkasimme Seinäjoelle kuitenkin pää pystyssä ja sunnuntain finaaleissa tunnelma olikin jo aivan toinen, kiitos Jimi Haapaniemen lähes uskomattoman loistokkaiden suoritusten.

Sarja 42 kg, Samu Rajakangas 5. Samu paini alipainoisena hyvät kisat. Kaksi ensimmäistä ottelua olivat hienoa katseltavaa. Ensin kaatui rajun puserruksen jälkeen Kemin Innon Miikka Soikko. Samun vapaan tekniikka puri hyvin vahvempaan vastustajaan. Seuraavana kaatui Ilmajoen Kisailijoiden Miikka Lähdesmäki. Vielä yksi voitto niin Samu olisi paininut kultaottelussa. Vähäkyrön Viestin Jere Haapamäki oli kuitenkin eri mieltä ja onnistui saamaan nopeasti selätykseen johtaneen väännön etupuolelta. Keräilyssä pronssiotteluun Samu hävisi niukasti Helsingin Paini-Miesten nopeasti kehittyneelle Niko Pekkariselle. Ensi vuonna vapaaseen keskittyvä Samu edustaa naapuriseuraamme Vaasan Voima-Veikkoja. Toivotamme onnea ja menestystä Samulle jatkossa.

Sarja 58 kg Jesse Haapaniemi. Viime viikolla flunssasta parantunut Jesse paini omaan tasoonsa nähden selvästi alakanttiin. Tappio Ylä-Tikkurilan Kipinän nuorelle Lauri Happoselle katkaisi tien turhankin lyhyeen. Ensi kerralla Jesse ihan eri tatsi! Eväitä paljon parempaan kyllä löytyy!

Sarja 50 kg Jimi Haapaniemi: KULTAA! 14-vuotias Jimppu painoi kisan punnituksessa alle 48 kiloa. Pieni hikijumppa sarjaan 46 kg ei kiinnostanut, koska vapaapainin SM-kisa ei ole Jimille mikään päätavoite. Kunhan nyt meni painiskelemaan. Ja olihan tuo "painiskelu" totta vie tehokasta! Ensimmäisenä kaatui Ilmajoen Kisailijoiden Antti Väli-Torala. Pisteet taululla 9-0 ja selätys päälle. Seuraavana kaatui selkävoitolla naapuriseuramme Voima-Veikkojen Jesse Salmi myös selätyksellä. Tuomarit hieman hankaloittivat Jimin painia tässä ottelussa oudoilla ratkaisuillaan. Pisteet Jimille 3-3, 6-0, 4-1 sv. Kultaottelu Karkkilan Urheilijoiden Jami Torjamaa vastaan olikin sitten Jimin huikeaa taistelua. Ensimmäinen jakso meni tosin vapaapainin EM-kisoissakin viime kesänä Suomea edustaneelle Torjamalle pistein 1-4. Jimi kuitenkin jaksoi noudattaa taktiikkaa loppuun asti. Toisella jaksolla Torjama ajoi hyvin Jimpun jalkoihin, mutta Jimi oli tilanteissa lähes aina hereillä ja pystyi jatkamaan Torjaman syöksyt kravatilla. Toinen jakso oli huikeaa pisteiloittelua ja päättyi 6-6 Jimin tehdessä viimeisen suorituspisteen. Kolmas ja ratkaiseva jakso ei tahtia hiljentänyt. Pisteet olivat tasan 5-5 kun 10 sekuntia oli otteluaikaa jäljellä. Torjamalla viimeiset tehdyt pisteet. Molemmilla yksi kolmeen pisteen suoritus alla. Jostain aivan tyhjästä Jimppu iski vielä kolmen pisteen liikkeen, palomiehenpyörän pääsidonnalla. Ottelu päättyi siihen, Jimin kahteen 3 pinnan suoritukseen pisteiden ollessa 8-5. Uskomaton ottelu Jimpulta! Tästä nyt ei kuitenkaan kannata alkaa leijumaan. Eikä Jimppu vaatimattomana painija siihen sorru. Harjoitukset jatkuvat ja ne kovemmat kisat on edessäpäin. Jo ensi viikonloppuna Jimi matkaa viikoksi muiden mukana Unkariin harjoittelemaan Jenõ Bódin johdolla.

 

Tässä juttu Ilkasta 5.12.2011

 

Etelä-Pohjanmaan poikien vapaapainin piirinmestaruuskilpailut, 27.11.2011 Alavudella

Alavudelle pm-kisoihin matkasi Vaasan tovereista vain kaksi poikaa. Jimi Ahola ja Samu Rajakangas. Samu voitti hienosti pm-kultaa omassa sarjassaan, vaikka etenkin Ylistaron Kilpa-Veljien Eetu Saukkosaari pisti kovasti vastaan. Jimi Ahola puolestaan jäi kovassa sarjassaan sijalle 6.

35 kg: 1) Joni Komppa SPM, 2) Jere Suojanen NJ, 3) Tomi Loukola YKV, 4) Eemeli Moilanen IK, 5) Aapo Pasanen SPM, 6) Jimi Ahola VaaTo.
42 kg: 1) Samu Rajakangas VaaTo
, 2) Eetu Saukkosaari YKV, 3) Riku Sten VVV, 4) Niko Nevanperä IK.


 

Arvo Haavisto -turnaus (FILA), kr, 26.11.2011

Arvo Haavisto -turnaus on mukava tapahtuma. Sopivan lähellä Vaasaa saa joka vuosi kovia kansainvälisiä matseja. Vaasan Tovereista Ilmajoelle lähti painimaan samat neljä painijaa jotka olivat viikko takaperin Vantaallakin painimassa. Nyt porukasta yllätti vasta 17-vuotias Toufan "Tuffis" Ahmadi, joka kisan nuorimpana osallistujana oli erittäin lähellä jopa finaalipaikkaa!

Sarja 55 kg Karwan Ahmadi: Pronssia. Karwan kohtasi ensimmäisessä ottelussa Ukrainan todella taitavan Sergiy Storozhenkon. Ottelu oli äärimmäisen tasainen. Siihen asti kunnes pilli soi ja ottelu alkoi. Ukrainalainen kun laittoi heti alkuun ison vaihteen päälle ja jyräsi samalla tavalla turnauksen loppuun asti. Karwanille siis selvä tappio. Kuuden painijan sarjassa hän kuitenkin ylsi arpanumeronsa turvin pronssille ja nousi samalla Suomi Cupin kärkeen junioreiden sarjassa, ohi Viipurin Voimailijoiden Veli-Karri Suomisen. 

Sarja 55 kg Toufan Ahmadi: Pronssia. Tuffis paini elämänsä parhaat miesten kisat. Ensimmäinen ottelu USA:n Paul Tellgreniä vastaan oli tuikkaa ja tasaista vääntöä. Ottelu päättyi jenkin eduksi niukasti 1-0, 0-1, 0-1. Tuffis oli kuitenkin erittäin lähellä voittoa tässäkin ottelussa. Toisella jaksolla Toufan heitti puolittaisella lonkkaheitolla jenkin ulos matolta ja tuomarit esittivät jo Tuffikselle pistettä. USA:n valmennusjohto pyysi kuitenkin videotarkistusta eikä pistettä sitten tullutkaan. Pronssiottelu Egyptin miesten maajoukkueen Moustafa Abdelazizta vastaan alkoi äärimmäisen huonosti. Tuffis lähti yrittämään käsikieppiä heti ensimmäisen viiden sekunnin jälkeen, mutta Abdelaziz passasi Tuffiksen pahaan siltaan ja selätyskin oli lähellä. Tuffis pääsi sillasta pois mutta loukkasi samalla olkapäätään niin, että painiminen ei kunnolla luonnistunut. Tai kyllä se nyt jotenkin luonnistui sillä Tuffis paiskasi hetken kuluttua Egyptin miehen kokolindeenistä siltaan. Tilanteessa 4-4 mentiin mattopainiin ja Tuffis onnistui vyöryttämään. Egyptiläinen sai vielä yhden taaksemenon, mutta Tuffis vei jakson 6-5. Toisella jaksolla valmentaja (=allekirjoittanut) hieman mokaili. Toufan sai puolittaisen puolikkaan lähtemään aivan zone-alueen reunalla ja ainakin minun suuntaan näytti, että Egyptin mies olisi mennyt ensin ulos. Pyysin videotarkistusta. Tuomarit olivat kuitenkin tarkkoina ja pisteet Abdelazizkselle. Siksi Tuffis oli pakotettu hyökkäämään riskillä ja egyptiläinen sai helpon jaksovoiton 0-6. Kolmannella jaksolla Tuffis rauhoitti painiaan. Mattovuorolla hän onnistui puolustuksessaan ja voitti kolmannen ja ratkaisevan jakson 1-0. Hienoa painia pikku-ahmalta! Nyt olkapää kuntoon ja kohti uusia haasteita. Vielä ei ole varmaa, pystyykö Tuffis ottelemaan ensi viikonloppuna poikien vapaapainin SM-kisoissa Seinäjoella. Tulossa on kuitenkin tälle vuodelle vielä viikon pituinen Unkarin leiri.

Tuffis on saanut egyptiläisen lentoon pronssiottelussa. Kuva: Karwan Ahmadi.

 

Sarja 60 kg Fazel Ahmadi. Fasu voitti ensimmäisessä ottelussaan Haukiputaan Heiton nuoren Juho Huttusen pistein 7-0, 6-2. Toisessa ottelussa tuli sitten vastaan kova Ukrainan edustaja, Ruslan Israfilov. Kun kysyin autossa Fasulta, että minkälaisen otteluselostuksen matsista teen niin vastaus oli ytimekäs. "Kirjoita sinne, että Fazel Ahmadi sai katsella Ilmajoen hallin lamppuja" Ottelu päättyi 0-6, 0-7 ukrainalaisen eduksi. Pystyssä nyt oli suht tasaista, mutta taakse päästyään Israfilov vei Fasua rullilla ja takavyöllä.

Sarja 66 kg Makwan Amirkhani. Maku ei ollut ihan samassa vireessä kuin viikko sitten Vantaalla. Mattopaini kulkee kyllä erittäin terävästi, mutta pystypaini kaivaa lisää kovuutta ja sähinää. Ensimmäisessä ottelussa Makwan kukisti Pajulahden treenikaverinsa, YTK:n Tapio Helmisen 2-0, 2-1.  Toisessa ottelussa vastaan tuli USA:n Ben Sanchez. Maku sai mattovuorollaan vietyä junttarullista mutta USA:n edustajalle tilanteesta myös passipisteet 2-2. Toisella jaksolla jenkki pääsi pystyssä Makun taakse. Makwan teki ovelaan pystyvipin jonka tuomarit kuitenkin tulkitsivat videotarkastelujen jälkeen Sanchezin takavyöksi. Lopussa oli pakko yrittää riskillä, mutta Makwan hävisi jakson lopulta 0-5. Nyt Maku pystypaini kuntoon ja ajatukset Turun SM-kisoihin. Kotikaupungin matolla olisi hienoa voittaa!

MUUTA. Kisat eivät olleet ihan niin tasokkaat kuin viikko takaperin Vantaalla. Mutta ehkä juuri siksi taso oli suomalaisille juuri sopiva. Ilmajoki-halli oli finaaleissa täpötäynnä ja tunnelmaa riitti. Hienoa painin kannalta!

Vaasan Toverieden videokanavalla on Arvo Haavisto -turnauksesta seitsemän ottelua.

 

 

Mitalipainit, vp, Vaasassa Teeriniemellä 24.11.2011

Omalla treenisalilla pidetyissä aloittelijoiden mitalipaineissa tosiaan vipinään riitti. Paikalle tuli 67 nassikkaa! Vaasan Tovereistakin paikalla oli hienosti 17 pientä painijaa. Sarjavoittoihin ylsivät Elias Toivonen, Malek Magomedmerzoev, Konsta Hietala ja Lotta Mäenpää. Mitalisijoja tuli useita. Itseasiassa kaikki saivat mitalin, kuten perinne mitalipaineissa on.

Nämä aloittelijoiden kisat saavat jatkoa ensi vuonna siten, että kisat pidetään joka kuukausi! Tammikuussa Laihialla, helmikuussa Ylistarossa, maaliskuussa Isokyrössä ja huhti,- ja toukokuulla Vaasassa.

Mitalipainit 24.11.2011, järjestäjä: Vaasan Voima-Veikot 
PALKINTOJÄRJESTYS


N19kg         

1  Lassi Tuovinen VVV
2  Lauri Topp VVV
3  Elmer Kieslich VaaTo
4  Melvin Salonen VVV
5  Kalle Huhta VVV
6  Väinö Pylkkä VVV
 
N21kg         

1  Aaron Salonen VVV
2  Severi Lehtonen VVV
3  Ossi Rantala VaaTo
4  Tuomas Sivula VVV
4  Akil Kelmendi VaaTo
6  Hugo Wilhelmsson VaaTo
7  Otto Ahola VaaTo
8  Olavi Keturi VVV


N22kg         

1  Elias Toivonen VaaTo
2  Antti Ala-Harju VäVi
3  Elliot Kieslich VaaTo
4  Verne Dahl VVV
5  Vilppu Pylkkä VVV

N23kg         

1  Oliver Pada VVV
2  Teemu Lepistö VVV
3  Riku Kinnunen VVV
4  Aleksi Mikkilä VäVi
5  Rasmus Björkskog  VVV

N25kg         

1  Jimi Ylinen VVV
2  Adil Kelmendi VaaTo
3  Viljo Varsanpää VVV
4  Sakari Merisaari VVV
5  Viljami Alaluusua VaaTo
6  Pyry Mäkelä VVV

N27kg         

1  Johannes Nukarinen LaihLu
2  Eetu Bragge VVV
3  Joni-Petteri Kuoppala  VVV
4  Lauri Aalto VVV
5  Olli Alanko VVV
6  Samu Majapuro VaaTo

N32kg         

1  Elias Lyyski LaihLu
2  Arttu Hilpinen LaihLu
3  Tuomas Rajala VaaTo
4  Antti Rajala VaaTo
5  Anton Plukka LaihLu

K24kg         

1  Samuel Mantila VVV
2  Lauri Hakomäki VVV
3  Eino Vuohijoki VVV
4  Vallu Mäntymäki  VaaTo
5  Elias Topp VVV

K28kg         

1  Justus Hietikko VäVi
2  Noah Spencer VVV
3  Oscar Jakobsson VVV
4  Aapo Rajamäki VaaTo
5  Jimmy Mäkelä VVV

K31kg         

1  Malek Magomedmerzoev VaaTo
2  Oskari Rintamäki VVV
3  Petrus Mäenpää VaaTo
4  Jedi Lönn LaLu
5  Henry Mietty VVV
6  Akseli Lyyski LaLu


K35kg         

1  Konsta Hietala VaaTo
2  Eetu Ala-Harju VäVi
3  Eemeli Uunila VVV
4  Niko Ala-Luhtala LaLu

K39kg         

1  Miro Dahl VVV
2  Elmeri Kojonen VäVi

K53kg         

1  Juuso Koski LaLu

Tytöt

1  Lotta Mäenpää VaaTo
2  Janina Saarenmäki LaLu
3  Julia Saarenmäki LaLu

Painijoita 67     Seuroja 4  Otteluita 98 

Vantaa Cup (FILA), kr 19.-20.11.2011

Vuoden 2011 Vantaa Cupin taso oli erittäin kova. Mukana oli peräti 13 sellaista painijaa, jotka ovat yltäneet mitaleille miesten arvokisoissa. Lisäksi mukana oli tukku nuoria ja lahjakkaita painijoita. Egypti, Ukraina, Venäjä, USA ja Italia osallistuivat turnaukseen tasokkailla joukkueilla. Vaasan Tovereista kisaan osallistui neljä painijaa. Jo etukäteen oli selvää, että otteluvoitot ovat kiven alla. Lähinnä kokemusta ja tuntumaa Vantaalta lähdettiinkin hakemaan.

Sarja 55 kg Toufan Ahmadi. Tuffis kohtasi jo ensimmäisellä kierroksella sarjan lopullisen voittajan, Venäjän Ivan Tatarinovin. Tatarinovilla on mm. kaksi nuorten arvokisamitalia ja miehissäkin hän on voittanut Pietarin kovatasoisen Valkeat Yöt -turnauksen. Tuffis haastoi venäläisen hyvin. Ensimmäinen pystyjakso oli tasainen 0-0. Toufan joutui sinisissä alle ja Tatarinov onnistui vyöryttämään pinnan rullin. Toisella jaksolla Tuffis lähti rohkeasti heittämään Tatarinovia yliheitolla mutta jäi itse alle. Perään venäläinen sai vielä kolmen pisteen tavyön niin ottelu oli siinä. Keräyskierroksella Tuffis eksyi Norjan Anders Rönningenin kravattiin. Yhdessä vaiheessa Tuffis sai melkein passattua norjalaisen siltaan, mutta Rönningen tuli pois. Hyvä kisa Tuffikselta kuitenkin. Vähän enemmän massaa niin alkaa miestenkin sarjoista menestystä tulla.

Sarja 55 kg Karwan Ahmadi. Karwan on viime aikoina sairastellut ja painot ovat olleet alhaalla. Vantaalla vastaan tuli USA:n Paul Tellgren. Ottelu päättyi 0-1, 1-0, 0-1 jenkin hyväksi. Hieman harmitti, sillä Tellgren olisi ollut ihan voitettavissa. Toivottavasti Karwan (tai Tuffis!) pääsee Tellgrenin kimppuun ensi viikonloppuna Arvo Haavisto -turnauksessa Ilmajoella.

Sarja 60 kg Fazel Ahmadi. Fasu sairasteli myös melko pahaa flunssaa ennen kisoja. Ensimmäinen ottelu jäi myös ainoaksi. Koo-Veen Jussi-Pekka Niemistö sai ensimmäisen kerran yrittää matosta ja pystyi aivan viime sekunnilla tekemään pisteet. Pystyssä oli tasaista. Fasun mattovuorolla isompikokoinen Niemistö onnistui puolustuksessaan. Fasullekkin uusi näytönpaikka Ilmajoella!

Sarja 66 kg Makwan Amirkhani: viides. Pajulahdessa opiskeleva ja harjoitteleva Makwan tuli Vantaalle intoa täynnä. Alku näyttikin lupaavalta kun Makun tulisiin junttaheittoihin eksyivät sekä Oulun Pyrinnön Ville Ohukainen, että USA:n Joel Ahern. Ottelussa finaalipaikasta Makwan kuitenkin joutui taipumaan Suomen maajoukkueen Tero Välimäelle pistein 0-1, 0-1. Makwanin pystypaini oli Teroa vastaan jotenkin liian pehmeää. Pronssimatsi Egyptin Ibrahim Nasser Abdelbakia vastaan meni sitten ihan penkin alle. Makwan lopetti ihan syyttä suotta painin sen jälkeen kun Abdelbak onnistui tekemään ensimmäisen pisteen. Makwanilla on kuitenkin hyvä suunta. Mattopaini kulkee jo hienosti. Pystyyn pari astetta lisää terävyyttä niin Maku on ensi vuoden SM-kisoissa yksi sarjan 66 kg mestarisuosikeista.

Makwan heittää 5 pistettä USA:n Joel Ahernista. Suoritusta ihastelevat mm. kuuluttajana olleet Kettusen veljekset Aki ja Jukka, sekä Pietarissa asuva painituomari ja valmentaja Grigori Davidianov. Kuva: Tanja Hurskainen

Kisoista on muutama ottelu Vaasan Toverien VIDEOKANAVALLA. 

      

Kankuri Cup, kr, 12.11.2011

Jimi Aholan mainio syysvire jatkuu. Nyt Jimi oli yksin puolustamassa VaaTo:n värejä Lapualla ja sarjavoittohan sieltä tuli.

Palkintojärjestys Jimin sarjasta

P 11v 35 kg: 1) Jimi Ahola VaaTo, 2) Vilho Laukkarinen JyPä, 3) Nooa Koivuranta SPM, 4) Tomi Loukola YKV, 5) Emil Lehtimäki LaVe, 6) Miska Leikkari SPM.

Vapaapainin Junior Kare & Finlandia Freestyle Cup 4/4, vp, Kouvolassa 12.11.2011

Samu Rajakangas matkasi Kouvolaan vapaan kisoihin yhdessä VVV:n poikien kanssa. Tuloksena oli hienosti sarjavoitto kahdesta kisasta. Junior Karessa Samu palkittiin kisojen parhaana painijana.

Palkintojärjestys Samun sarjoista:

Finlandia Freestyle Cup 4/4

42 kg: 1) Samu Rajakangas VaaTo, 2) Rasmus Ruismäki HPM, 3) Martti Kuha SimVe, 4) Riku Sten VVV

Junior Kare

42 kg: 1) Samu Rajakangas VaaTo, 2) Niko Gardemeister VUV

Junioreiden SM-kilpailut, vp, 5.11.2011 Kaskinen

Vaasan Toverit osallistui junnujen vapaan SM-matolle kuuden nuoren painijan voimin. Seurana painimme hienosti. Olimme seurapisteissä kakkosena, vain kolme pistettä Helsingin Paini-Miehiä jäljessä. Kuudesta pojasta kolme paini itsensä SM-mitaleille ja ne loput kolmekin SM-pisteille viiden parhaan joukkoon. Hyvä saavutus, kun ajattelee, että emme ole tänä syksynä harjoitelleet vapaapainia laisinkaan. Yksi paha pettymyskin kuitenkin koettiin, kun etukäteen lähes varmaksi suunniteltu mestaruus sarjasta 60 kg jäi ottamatta. Jos tuo "varma" mestaruus olisi tullut, olisimme olleet Kaskisissa seuroissakin ykkösiä.

Sarja 50 kg: Joona Talvitie HOPEAA! Joona paini itsensä jälleen SM-mitaleille. Edellisestä mitalista ehtikin vierähtää jo kolme vuotta. Joona harjoittelu on kuitenkin etenkin tämän syksyn kuluessa terästäytynyt sen verran, että menestystä on odotettavissa jatkossakin. Kaskisissa Joona paini kaksi ensimmäistä voittoaan vähän turhankin helposti ja kunnon lämmittelymatsi finaalia varten jäi saamatta. Kultaottelussa Joona paini hieman liian varovasti Karkkilan Urheilijoiden Jami Torjamaa vastaan. Loppunumerot olivat 0-1, 0-2 Torjaman hyväksi. Aivan toisen jakson lopussa Joona sai kiinni hyvän väännön etupuolelta. Tilanne oli jo kääntymässä selätykseen mutta aika loppui harmittavasti kesken. Harmin paikka. Mutta hyvää oli se, että tästä jäi varmasti paljon hampaankoloon tulevia kisoja varten.

Sarja 50 kg: Jimi Haapaniemi 4. Jimillä on myöskin takana erittäin hyvä harjoittelujakso. Kaskisissa Jimppu oli kuitenkin kovimpiin vastustajiinsa nähden vielä turhan alipainoinen. Rohkeasti Jimi kuitenkin lähti painimaan, vaikka tiedossa on, ettei Jimi niin kauheasti edes tykkää painia vapaata. Ensimmäisessä ottelussa tuli selvä selkävoitto IK:n Antti Väli-Toralasta. Toisessa ottelussa oli panoksena paikka finaaliin, mutta Jimi hävisi sen seurakaverilleen Joonalle. Keräilyottelun voitto PeTo.n Markus Ahtiaista vastaan takasi paikan pronssimatsiin. Siellä Jimillä oli parikin kertaa YTK:n Joni Toppinen hyvin kiinni, mutta ei aivan onnistunut kääntämään Toppista siitä selälleen. Vapaapainia harjoitellut Toppinen napsi jaloista voittopisteet 0-3, 0-3.

Sarja 55 kg: Toufan Ahmadi: KULTAA! Tuffis oli SM-kisojen ylivoimaisin sarjavoittaja. Hän ei antanut vastustajilleen pistettäkään neljässä ottelussaan ja otti jo viidennen SM-kultansa. Tällä nyt ei kannata kuitenkaan paljon hehkutella. Tavoitteet ovat ensi vuoden kreikkalais-roomalaisen kisoissa. Ja jo miesten Vantaa Cupissa ja Arvo Haavisto -turnauksessa tämän kuun loppupuolella saa sitten painia jo ihan täysillä mikäli meinaa voittoja napsia. 

Sarja 60 kg: Jesse Haapaniemi: 5. Jesse olisi sarjaa alempana taistellut varmasti SM-mitaleista. Tässä 60 kg:n tasaisessa sarjassa Jesse jäi kuitenkin voimiltaan turhan paljon muista jälkeen. Tuloksena oli kaksi selvää tappiota. Ei muuta kun ajatukset poikien SM-matolle Seinäjoelle jossa sarjakin sopii huomattavasti paremmin.

Sarja 60 kg: Karwan Ahmadi 5. Karwan jätti Kaskisissa jäähyväiset nuorten sarjoille. Ura on ollut nuoruusvuosina SM-mitaleita laskettaessa huikea; peräti 17 SM-mitalia joista 7 kultaista. Kaskisissa Karwan lähti painimaan sarjassa 60 kg, koska halusi jättää sarjan 55 kg mestaruuden pikkuveljelleen. Alku oli lupaava. Ensimmäisessä ottelussa selvä pistevoitto HPM:n Mika Ritolasta. Toisessa ottelussa oli jo hieman tahmeampaa KoPa:n Eero Sillanpäätä vastaan mutta voitto tuli. Kolmas ottelu ratkaisi finaalipaikan ja siinä Karwanilla oli jo huonoa tuuriakin. Vastassa ollut PPM:n Arttu Kalliolevo voitti molemmat clinch-arvonnat ja koko ottelun 0-1, 0-1. Yksi selvä taaksemeno jäi tuomareilta mielestäni näkemättä. Karwan oli tuon jälkeen niin pettynyt, ettei keräilyottelusta HaHe:n Juho Huttusta vastaan oikein tullut mitään. Ensimmäisen ottelun Karwan siis paini hyvin, mutta sen jälkeen hyvä sivuttaisliike lakkasi ja paini oli sen mukaista. Nyt uusi suunta miesten sarjoihin!

Sarja 96 kg: Imad Amirkhani HOPEAA! Immu paini myöskin Karwanin tavoin viimeiset kisansa nuorten sarjoissa. tavoitteena oli tietysti mestaruus. Se jäi kuitenkin ottamatta, sillä jo aamulla Imadille nousi kuume, joka saatiin kuitenkin särkylääkkeiden avulla jotenkin aisoihin. Painia immu ei kuitenkaan jaksanut totuttuun tyyliin, vaikka kaksi ottelua voittikin.

 

5.11.2011 Kaskinen Vapaapainin junioreiden SM-kilpailut
Järjestäjä Teuvan Rivakka  Painijoita 74, seuroja 29, otteluita 98.

Juniorit
50 kg: 1) Jami Torjama KarkU, 2) Joona Talvitie VaaTo, 3) Joni Toppinen YTK, 4) Jimi Haapaniemi VaaTo, 5) Markus Ahtiainen PeTo ja Harri Nousiainen KaKa.
55 kg: 1) Toufan Ahmadi VaaTo, 2) Lauri Ruhanen JäVo, 3) Elias Tyystälä KI, 4) Rasmus Pakkala KaKa, 5) Henri Alasaari KaKa.
60 kg: 1) Mikko Lahtinen KoPa, 2) Arttu Kalliolevo PPM, 3) Juho Huttunen HaHe, 4) Usman Ehsan HyPk, 5) Jesse Haapaniemi VaaTo ja Karwan Ahmadi VaaTo.
66 kg: 1) Petteri Martikainen JäVo, 2) Jerry Pitkänen HeTa, 3) Ronny Rännälä EsU, 4) Juuso Nurminen EsU, 5) Atte Koreneff HPM ja Jarmo Hautala SPM.
74 kg: 1) Jere Kunnas HPM, 2) Ashem Ehsan HyPk, 3) Henri Selenius YTK, 4) Timo Rantamäki KoPa, 5) Vili Sillanpää KoPa ja Magomed Abdulbutaev HPM.
84 kg: 1) Olli-Pekka Tuumi PPM, 2) Antti Laukkanen JVK.
96 kg: 1) Jere Heino PPM, 2) Imad Amirkhani VaaTo, 3) Lauri Lehtinen KankU, 4) Oskari Miilumäki SPM.

Naisjuniorit
46 kg: 1) Emilia Uusi-Ranta IK, 2) Miia Majasaari VäVi, 3) Jaana Väli-Torala IK.
51 kg: 1) Janika Vakkila IK, 2) Jenna Hurskainen LA, 3) Jenna Sihtola HPM, 4) Mila Järvinen HPM, 5) Manta Konttila HPM.
59 kg: 1) Petra Olli LaVe, 2) Fatou Mbowe KeU, 3) Julia Haapoja VVV, 4) Nanne-Sofia Valkonen SorTe, 5) Karita Kohtala VUV, 6) Henna Tarkkanen IK.
67 kg: 1) Janika Lönnqvist HaHe, 2) Petra Tiirikainen HPM, 3) Milja Syväterä JPI, 4) Hanna Väli-Torala IK, 5) Hanna Mykkänen HPM, 6) Hanna Ullakko KI.

Seurapisteet:
1) HPM Helsingin Paini-Miehet 26, 2) VaaTo Vaasan Toverit 23, 3) IK Ilmajoen Kisailijat 20, 4) PPM Porin Paini-Miehet 17, 5) JäVo Järvenpään Voimailijat ja KoPa Kouvolan Painijat 11, 7) HaHe Haukiputaan Heitto 10, 8) YTK Ylä-Tikkurilan Kipinä ja HyPk Hyvinkään Painiklubi 8, 10) KaKa Kauhajoen Karhu ja EsU Espoon Urheilijat 7, 12) KarkU Karkkilan Urheilijat ja LaVe Lappajärven Veikot 6, 14) KI Kemin Into, SPM Seinäjoen Painimiehet, LA Lahden Ahkera,  HeTa Helsingin Tarmo, JVK Joensuun Voimailu-Kerho, VäVi Vähänkyrön Viesti ja KeU Keravan Urheilijat 5, 21) VVV Vaasan Voima-Veikot, JPI Janakkalan Paini-Ilves ja KankU Kankaanpään Urheilijat 4, 24) SorTe Sorsakosken Teräs 3, 25) PeTo Peräseinäjoen Toive ja VUV Voikkaan Urheilu-Veikot 2, 27) VaaKu Vaajakosken Kuohu, Pilke Pilkanmaan Pilke ja ÄH Äänekosken Huima 0.

 

MUUTA: Vaasan Toverien VIDEOKANAVALLE on tulossa kisoista pari-kolme ottelua.

 

 

Koululiikuntaliiton mestaruuspainit, vp, 22.-23.10.2011, Mäntsälä

Mäntsälän KLL:n mestaruuskisoihin matkasi Vaasan Tovereista vain kolme painijaa. Muut jäivät kotiin harjoittelemaan tulevia kisoja varten. Parhaiten Mäntsälässä onnistui Joona Talvitie, joka osoitti hyvää nousukuntoa ja sijoittui sarjassaan pronssille. Myös Samu Rajakangas ja Jimi Ahola olivat lähellä mitaleita. Samu oli lopputuloksissa 4. ja Jimi 5.

34 kg: 1) Leo Westerlund Helsinki, 2) Joni Komppa Seinäjoki, 3) Jussi Autio Seinäjoki, 4) Sami Arrasvuori Tampere, 5) Jimi Ahola Mustasaari, 6) Santeri Korpela Ilmajoki.

02 -syntynyt Jimi oli tämän sarjan nuorimpia osanottajia. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut. Jimi hoiteli oman lohkonsa väkevästi ja oli jo komeasti matkalla mitaliotteluihin. Tappio Tampereen Arrasvuorelle tiputti Jimin lopulta mitaliotteluista. Eteenpäin on kuitenkin menty kovalla vauhdilla. Jos Jimi jaksaa harjoitella tähän malliin, niin ihan varmasti niitä mitalejakin alkaa tippumaan.

40 kg: 1) Akseli Yli-Hannuksela Ilmajoki, 2) Rolle Luostarinen Tuusula, 3) Eetu Saukkosaari Seinäjoki, 4) Samu Rajakangas Vaasa, 5) Niko Pekkarinen Helsinki, 6) Lauri Korkee Nurmijärvi

Samu on harjoitellut syksyn pelkästään vapaapainia. Valitettavasti KLL:n kisan aikaan sattui flunssa päälle ja Samu ei saanut ihan parastaan esille. Oman lohkonsa Samu toki hoiteli, mutta ratkaisevissa otteluissa tuli tappiot Ilmajoen Akseli Yli-Hannukselalle ja pronssiottelussa Seinäjoen Eetu Saukkosaarelle. Nyt Samu paikat kuntoon ja harjoittelun kautta uuteen nousuun!

52 kg: 1) Roope Luostarinen Tuusula, 2) Timi Hurskainen Lahti, 3) Joona Talvitie Vaasa, 4) Simo Huovinen Akaa, 5) Harri Nousiainen Kauhajoki, 6) Tomi Heikkilä Iitti.

Joonan harjoittelu on terästäytynyt pari pykälää ja se kyllä näkyy selvästi kisoissa. Nytkin Joona taisteli loppuun asti sarjan mestaruudesta, mutta harmittavan niukka 1-1 tappio Järvenpään Roope Luostariselle vei mahdollisuudet kultaan. Muut ottelunsa Joona hoiteli varmaakin varmemmin. Nyt uusi tsemppi päälle ja kova runtu päälle syksyn SM-kisoihin!


 

 

Sotilasurheiluliiton kamppailupäivät, vp + kr, 20.-21.10.2011

Varusmiespalvelustaan Säkylässä suorittava Imad "Immu" Amirkhani osallistui Sotilasurheiluliiton kisoissa vapaapainiin sarjassa 84 kg. Kovasti hoikistunut Immu paini vanhasta muistista vapaata kohtalaisen hyvin, häviten kuitenkin Lahden Urheilujoukkojen Jere Kunnakselle. Immu jäi pronssille ja Kunnas valittiin kisojen parhaaksi vapaapainijaksi.

Krekon puolella Immu ehti otella vain yhden ottelun, sillä hänelle tuli kiire vapaaotteluun joka kilpailtiin samaan aikaan. Krekon lopputuloksissa Immu jäi viidenneksi.

 

Sarja 84kg

 

1. Jere Kunnas                  LahVU         

2. Timo Suo-Yrjö               LahVU

3. Imad Amirkhani          SäkVU

4. Janne Karjalainen        SodVU

5. Pauli Närvä                   KauVU

6. Jesse Salomäki           KauVU

 

 

 

 

 

 

Kenkäpainit, kr, 15.10.2011

Kankaanpään Kenkäpaineihin osallistui Vaasan Tovereista viisi painijaa. Kaksi poikien sarjaan ja kolme miesten sarjaan. Kovasta treenijaksosta huolimatta paini kulki matolla hienosti. Tuloksena kolme sarjavoittoa + kakkos,- ja kolmostila. Näillä heltisi miesten Suomi Cupin osakilpailussa parhaan seuran paikka ennen Haukiputaan Heittoa ja Oulun pyrintöä.

Poikien sarjassa 34 kg oli mukavasti osallistujia ja Jimi Ahola sai monta kisakokemuksen kannalta tärkeää ottelua. Jimi paini hyvällä sykkeellä. Niskalenkit ja rullit lähtivät samaan malliin kuin harjoituksissakin. Tuloksena pronssia. Ainut tappio tuli Turun Voimamiesten Aleksi Simojoelle.

Jimi Haapaniemi hallitsi saman ikäluokan poikien sarjaa 50 kg. Jimppu tekeminen matolla oli perusvarmaa touhuamista, eikä mitään ongelmia ollut. Ainakin heittoja sai harjoitella. Valmentajan silmää ilahdutti erityisesti pari laajakaarista.

Miesten sarjassa 55 kg Karwan Ahmadi oli Kankaanpäässä saalistamassa Suomi Cupin pisteitä. Sarjavoiton myötä Karwan kipusi miesten Suomi Cupissa tilalle seitsemän ja juniorien pisteissä kärkeen yhdessä Oulun Ville Ohukaisen ja Lohjan Juuso Huovisen kanssa. Karwanin pistejahti tulee jatkumaan Vantaa Cupissa ja Ilmajoen Arvo Haavisto -turnauksessa.

Toufan Ahmadi paini miesten sarjassa 60 kg ja teki sen jälleen omalla räväkällä tyylillään. Koo-Veen Roni Purolaisesta tuli selvä pistevoitto. Haukiputaan Heiton Juho Huttusta vastaan Tuffis hävisi ensimmäisen jakson 0-3. Toisella jaksolla Tuffis heräsi ja niittasi Huttusen selälleen omalla spesiaalillaan.

Fazel Ahmadi ei jaksanut hikoilla kahta kiloa pois ja paini treenimielessä sarjassa 66 kg. Ihan hyvin painikin. Fasu otti kolmessa ensimmäisessä ottelussaan melko selvät pistevoitot aktiivisella pystypainilla ja räväkällä matto-osuudella. Loppuottelussa Oulun Pyrinnön vahva Ville Ohukainen luotti mattopainiinsa ja hän onnistui pitämään aisoissa Fasun hyvät yritykset pystystä. Pisteet lopulta Ohukaisen hyväksi 0-1, 0-1.

Palkintojärjestys Vaasan Toverien painijoiden sarjoissa:

Miehet

55 kg: 1) Karwan Ahmadi VaaTo, 2) Konsta Mäenpää IK.

60 kg: 1) Toufan Ahmadi VaaTo, 2) Roni Purolainen Koovee, 3) Juho Huttunen HaHe. 

66 kg: 1) Ville Ohukainen OP, 2) Fazel Ahmadi VaaTo, 3) Antti Lindgren OP, 4) Mika Oikarinen OP, 5) Leo Salminen AK, 6) Juha Erving LaihLu, 7) Ossi Raudaskoski IK.

Pojat 14v

35 kg: 1) Aleksi Simojoki TWM, 2) Vilho Laukkarinen JyPÄ, 3) Jimi Ahola VaaTo.

50 kg: 1) Jimi Haapaniemi VaaTo, 2) Antti Ketola LaVi, 3) Markus Ahtiainen PeTo

 

      

 

 

Luoman Oy Cup, vp, 8.10.2011 Ylistaro

Jimi Ahola oli Vaasan Toverien ainut edustaja Ylistaron kisassa. Sarja oli kova, sillä Seinäjoen Painimiesten kova kaksikko Joni Komppa ja Jussi Autio valtasivat kärkitilat. Hyvin Jimi kuitenkin taisteli itsensä kolmanneksi.

Pojat 11-vuotta 34 kg

1.) Joni Komppa SPM, 2.) Jussi Autio SPM, 3.) Jimi Ahola VaaTo, 4.) Nooa Koivuranta SPM

 

  

Finlandia Freestyle Cup 3/4 Hyvinkäällä 2.10.2011

Samu Rajakangas oli edustamassa Vaasan Tovereita Hyvinkään Freestyle Cupissa. Samu kävi nappaamassa voiton poikien sarjasta 42 kg.

Palkintojärjestys Samun sarjasta:

Pojat 42 kg
1) Samu Rajakangas VaaTo Vaasan Toverit
2) Rolle Luostarinen JäVo Järvenpään Voimailijat
3) Martti Kuha SimVe Simpeleen Vesa
4) Anton Niskanen TWM Turun Voimamiehet
5) Riku Sten VVV Vaasan Voima-Veikot

 

Länsi- ja Pohjois-Suomen aluemestaruuskilpailut , vp, Vaasa 1.10.2011

Vaasan aluemestaruuskilpailuihin osallistui valitettavan vähän painijoita. Vain 53 painijaa. Vaasan Tovereista trikoot puki päällensä kahdeksan painijaa ja heistä viisi paini oman sarjansa voittoon. Eniten otteluita sai alle Toufan Ahmadi joka otti kisoissa kuusi ottelua. Neljä ottelua omassa sarjassaan pojat 58 kg. Näiden lisäksi ystävyysottelut isoveljiään Fazelia ja Karwania vastaan. Koska Fazelilla ja Karwanilla ei ollut sarjoissaan vastusta, ottivat siis hekin ystävyysotteluita. Fazel mm. paini Tuffiksen lisäksi Jukka ja Jarmo Hyytiäistä vastaan.

Pojat olivat kaikki melko hyvässä iskussa, vaikka vapaata ei ole harjoiteltu tänä syksynä laisinkaan. Ainoastaan Samu Rajakangas on käynyt VVV:n Kari Salmen ohjaamissa vapaapainitreeneissä. Positiivisin suoritus oli vasta 10-vuotiaalla Jimi Aholalla, joka on kehittynyt huimin harppauksin viime talvesta. Myös Jesse Haapaniemi paini mukavasti, kunnes haksahti viimeisessä ottelussaan omasta yrityksestään selälleen. Joona Talvitie ja Jimi Haapaniemi runnoivat molemmat vakuuttavat voitot. 

1.10.2011 Vaasa Vapaapainin Länsi- ja Pohjois-Suomen aluemestaruuskilpailutJärjestäjä Vaasan Voima-Veikot

Seuroja 14, painijoita 53, otteluita 70

Miehet:
60 kg: 1) Karwan Ahmadi VaaTo

66 kg: 1) Fazel Ahmadi VaaTo.

74 kg: 1) Jukka Hyytiäinen ViVo, 2) Jarmo Hyytiäinen ViVo 

Pojat:
29 kg: 1) Arttu Hakala KaKa, 2) Roope Saari KuKu, 3) Jedi Lönn LaihLu, 4) Harri Kalervo LaihLu, 5) Ville Saari KuKu, 6) Anssi Mehtälä ViVo.

32 kg: 1) Aleksi Seppälä LaihLu, 2) Jere Salmi VVV, 3) Samo Meritähti SPM, 4) Ossi Mehtälä ViVo.

35 kg: 1) Joni Komppa SPM, 2) Jussi Autio SPM, 3) Santeri Kvist KaJu, 4) Aapo Pasanen SPM, 5) Jimi Ahola VaaTo, 6) Erno Puska LaihLu, 7) Joona Vuoti Vivo.

38 kg: 1) Waltteri Latvala VVV, 2) Eetu Paananen ViVo, 3) Arttu Lähde VVV, 4) Jonathan Helander VVV.

42 kg: 1) Miikka Soikko KI, 2) Samu Rajakangas VaaTo, 3) Riku Sten VVV.

46 kg: 1) Ilmari Putula AU, 2) Milad Gardinya KaJu.

50 kg: 1) Jimi Haapaniemi VaaTo, 2) Jesse Salmi VVV, 3) Markus Ahtiainen PeTo, 4) Juho Pahikainen HaHe, 5) Konsta Kvist KaJu.

54 kg: 1) Joona Talvitie VaaTo, 2) Leevi Ukkola HaHe.

58 kg: 1) Toufan Ahmadi VaaTo, 2) Artturi Miilumäki SPM, 3) Jesse Haapaniemi VaaTo, 4) Rasmus Pakkala KaKa, 5) Mauri Holopainen KI.

63 kg: 1) Rasmus Peltola VaaKu, 2) Sampo Pasanen SPM, 3) Eemeli Nisula HaHe.

69 kg: 1) Jarmo Hautala SPM. 2) Antti Tarkka SalSa.76 kg: 1) Joni Järvinen KI.

+76 kg: 1) Oskari Miilumäki SPM.

Tytöt:
35 kg: 1) Valma Salomäki LaVe, 2) Ronja Tuomivaara SalSa.

42 kg: 1) Annimaria Aho AU.

49 kg: 1) Lotta Paananen ViVo.

Seurojen pisteet:
1) Vaasan Toverit 41, 2) Seinäjoen Paini-Miehet 40, 3) Vaasan Voima-Veikot 27, 4) Vieskan Voima 26, 5) Kemin Into 14, 6) Laihian Luja 14, 7) Alavuden Urheilijat 12, 8) Kajaanin Juntta 11, 9) Saloisten Salama 10, 10) Kauhajoen Karhu 9, 11) Kuortaneen Kunto 7, 12) Vaajakosken Kuohu 6, 13) Lappajärven Veikot 6, 14) Peräseinäjoen Toive 4.

 

Ïkäkausikilpailut, vp, 10.9 Tampere

Samu Rajakangas matkasi Tampereelle ottelemaan vapaata yhdessä naapuriseuramme Vaasan Voima-Veikkojen kanssa. Sarjassaan hieman alipainoisena otellut Samu voitti alkuun kaksi ottelua, mutta hävisi sitten kultaottelun Turun Voimamiesten Markus Kalliolle.

14v 42kg: 1) Markus Kallio TWM 2) Samu Rajakangas VaaTo 3) Ville Tuomi ViPy

 

Spårvägsspelen, kr, 3.9.2011, Ruotsi, Tukholma

Lähdimme Tukholman kisoihin vain kolmen painijan voimin. Alunperin matolla piti olla kuusi Vaasan Toverien painijaa, mutta Makwan Amirkhani sairastui kuumeeseen. Joona Talvitie ja Fazel Ahmadi loukkaantuivat juuri kisoja edeltäneellä viikolla.

Parhaiten kisassa onnistui Jimi Haapaniemi poikien sarjassa 47 kg. Jimi oli lopulta kolmentoista pojan sarjassa aivan ylivoimainen ja palkittiinkin pokaalilla ikäryhmänsä parhaana painijana. Aivan ansaitusti. Jimi paini väkevän kisan. Hän hallitsi jokaista otteluaan vahvan käsipainin turvin. Kesäharjoittelu on tehty huolella ja se kyllä näkyi matolla selvästi.

47 kg P/Sch Boys 97-00 (13 Participants)
1. Jimi Haapaniemi Vaasan Toverit
2. Erik Lissel Spårvägens BK
3. Markus Ahtiainen Peräseinäjoen Toive
4. Simon Axelsson Djurgårdens IF
5. Erik Soini Huddinge BK
6. Salim Al Rays Huddinge BK
7. Alexander Fredriksson AK Stålpojkarna
8. Ilmari Putula Alavuden Urheilijat
9. Markus Wigenborg Huddinge BK
10. Viktor Hübinette Östhammars BK
10. Henrik Martengård Örebro AK
12. Michael Asplund Amoriello Nykvarns BF
13. Ville Tuomi Viialan Pyry
  

Toufan ja Karwan Ahmadi eivät onnistuneet kisassa toivotulla tavalla. Molemmilla tuli yksi huono ottelu. Toufan kyllä kukisti alkulohkossaan Kreikan maajoukkuetta edustavan Alexander Kessidiksen, joka oli vuosi sitten mm. poikien EM-kisojen viides. Lisäksi voitto Eestin Taaniel Pisskoppelista takasi hänelle paikan finaaliin. Finaalissa vastaan tuli entinen seurakaveri, nykyään Nurmon Jymyä edustava Mikko Lyttinen. Ottelu oli tasainen, mutta kääntyi lopussa Mikon eduksi pistein 0-1, 1-0, 0-2. Toufanilla oli kaksikin kertaa Mikko hyvin kiinni, mutta Tuffis lähti yrittämään hieman turhan hienoja ratkaisuja ja jäi omista yrityksistään alle. Tuffikselle hieman huolellisuutta ja malttia tilanteisiin niin hyvä tulee.

Karwanin sarjassa puolestaan oli vain yksi painija, Turun Voimamiesten Fatos Durmishi. Karwan taisteli ensimmäiset tilanteet hyvin, mutta lähti matonreunalla yrittämään puolikasta vaikeasta asennosta ja jäi itse alle. Tämän jälkeen paini ei oikein enää kulkenut, eikä Karwan onnistunut saamaan kirivaihdetta silmään. Fatos vyörytteli toisella jaksolla turhankin helpon voiton.

58 kg U/Cadets 94-97 (8 Participants)
1. Mikko Lyttinen Nurmon Jymy
2. Toufan Ahmadi Vaasan Toverit
3. Taaniel Piiskoppel SK Kadrina
4. Andre Isberg Varbergs Bois BK
5. Alex Kessidis-Bjurberg Spårvägens BK
6. Zaurbek Nuriev Spårvägens BK
7. Henri Knaapi Koo-Vee Paini Tampere
7. Sakke Purolainen Koo-Vee Paini Tampere

55 kg J/Senior -94 (2 Participants)
1. Durmishi Fatos Turun Voimamiehet
2. Karwan Ahmadi Vaasan Toverit

RH-Cup ja Sprinttipainin SM-kilpailut, kr, Kauhajoki 16.-17.7.2011

Muiden poikien ahertaessa Sergei Kovalenkon ja Terho Kettusen johdolla TUL:n painileirillä Kisakeskuksessa, suuntasi Jimi Ahola perheineen Kauhajoelle leirille ja kisoihin. Koko kevään ja kesän isompien ryhmässä sisukkaasti ahertanut Jimi paini Kauhajoen kisat tyylillä ja voitti oman sarjansa sekä RH-Cupissa, että sprinttipainin SM-kilpailuissa.

RH-Cup:

10 V 31 kg: 1. Jimi Ahola VaaTo, 2. Kimi Mustonen OP, 3. Roope Issakoff IK

Sprinttipainin SM-kilpailut:

35 kg: 1. Jimi Ahola VaaTo, 2. Tuuli Ropponen IK, 3. Erik Leikkari SPM

 

Junioreiden kreikkalais-roomalaisen painin liitto-ottelu Eestimaa Spordiliit Jõud - Suomen Työväen Urheiluliitto TUL, Rakvere Viro 8.7.2011

Jõud - TUL 7-1

50 kg: Markos Merisalu - Toni-Pekka Järvinen 2-0 (6-0, 6-0),

55 kg: Taaniel Piiskoppel - Severi Kettunen 2-0 (4-0, 1-0),

60 kg: Rainer Viilveer - Toni Puukari 2-1 (1-0, 0-3, 4-0),

66 kg: Dmitri Gorjusko - Juho Huttunen 2-0 (4-0, 1-0),

74 kg: Karlis Kaldma - Lari Hirvi 2-0 (4-0, 1-0),

84 kg: Raido Liitmäe - Einari Ukkola 2-0 (1-0, 1-0),

96 kg: Elari Piksar - Sebastian Huovinen 2-0 (3-0, 3-2),

120 kg: Imad Amirkhani - Roman Sviridov 2-0 (3-0, 2-0).

Imad Amirkhani edusti TUL:n joukkueessa hienosti Suomea, ollen liitto-ottelussa ainut suomalaisvoittaja. Seuraavana päivänä painitussa Jöudin mestaruuskisoissa Immu ei pystynyt kunnolla painimaan revähtäneen nivusen takia.

 

50. Ruissalopainit, kr, 2.-3.7.2011

Vaasan Tovereista osallistui neljä painijaa Turun Tovereiden perinteisiin kesäpaineihin. Alunperin kisaan piti osallistua myös nuorempia poikia, mutta he päättivät jäädä kisasta pois vähäisen osanottajamäärän takia. Suomi Cupin pisteitä oli kuitenkin miesten kisassa jaossa.

55 kg: 1) Fatos Durmishi TWM, 2) Matias Lipasti IK, 3) Henri Kanervisto TuTo, 4) Niko Erkkola IK, 5) Toufan Ahmadi VaaTo.

Miesten pienimmässä painoluokassa Toufan aloitti räväkästi. Ensimmäinen ottelu Turun Fatos Durmishia vastaan oli hyvä ja Tuffis onnistui nappaamaan jopa jaksovoiton hienolla lindenillä. Harmi vain kun ottelun tuoksinassa Toufan loukkasi korvaansa niin, että se paisui tennispallon kokoiseksi. Toufan paini vielä voiton Turun Tovereiden Henri Kanervistosta, mutta joutui luovuttamaan loput ottelut koska korva ei sietänyt enää yhtään kosketusta.  

60 kg: 1) Antti Lindgren OP, 2) Karwan Ahmadi VaaTo, 3) Juuso Latvala IK, 4) Toni Metsomäki IK.

Myös Karwan paini kisan 58 kiloisena kohtalaisen hyvin. Ainut tappio tuli Oulun Pyrinnön Antti Lindgrenille niukasti 0-1, 0-1. Kakkostilan ansiosta Karwan siirtyi junioreiden pisteissä Suomi Cupin kärkeen.

66 kg: 1) Jerry Pitkänen HeTa, 2) Fazel Ahmadi VaaTo, 3) Jumaa Zakole OP, 4) Leo Salminen AK, 5) Juho Portti RoP, 6) Teemu Reunamo RVM.

Fazel paini kisan hieman tahmeasti vaikka toiseksi tulikin. Nuoremmat kilpailijat olisi pitänyt hoidella selvästi vaikka alipainoa sarjaan olikin melkoisesti.

74 kg: 1) Makwan Amirkhani VaaTo, 2) Riku Tolkkinen RoP, 3) Vladimir Plemjanov HeTa, 4) Juha Erving LaihLu.

Makwan hoiteli sarjansa vakuuttavaan tyyliin. Kovan harjoittelun ansiosta kesäkuntokin on kohdallaan.

 

Finlandia Freestyle Cup 2/4 Tervakoskella 13.6.2011

Samu Rajakangas oli seurastamme mukana Vaasan Voima-Veikkojen järjestämällä vapaapainin leiri,- ja kisamatkalla Tervakoskella. Samun leiri sujui helteestä huolimatta hyvin ja leirin päätteeksi myös itse kisapaini kulki loistavasti. Voitto tuli poikien sarjasta 38 kg.

 

38

kg


1.

Samu Rajakangas

VaaTo

2.

Marek Kütt

Pöltsamaa

3.

Riku Sten

VVV

4.

Olli Rossi

EsU

5.

Erik Tonisalu

Tulevik

 

Veikko Rantanen Cup (FILA) kr, Vierumäellä 11.-12.2011

Vaasan Tovereista osallistui poikien ja juniorien kansainväliselle, EM-valmistavalle leirille kaksi poikaa. Jimi Haapaniemi ja Toufan Ahmadi painivat leirin päätteeksi myöskin Veikko Rantanen -turnauksen.

Sarja 15v 47 kg: Jimi Haapaniemi KULTAA. Jimpun hyvä kisavire jatkui myös Vierumäellä. Sarjavoitto tuli aivan ylivoimaiseen tyyliin. Myös Viron PM-edustaja Indek Kivimaa joutui Jimin käsissä selälleen nopeaan tahtiin. Harmi vain kun sarjassa oli ainoastaan neljä painijaa. Ikäryhmiä yhdistämällä Veikko Rantasestakin saisi vielä kunnon turnauksen.

Pojat 15 v 47 kg: 1) Jimi Haapaniemi VaaTo, 2) Indrek Kivimaa Aberg, 3) Markus Ahtiainen PeTo, 4) Jani-Petteri Lindman LoRi.

Sarja 17v 58 kg: Toufan Ahmadi HOPEAA. Juuri kesätyönsä Vaasan kaupungin liikuntatoimessa aloittanut Tuffis paini kisoja edeltävällä leirillä hyvin ja voitti kaikki kontrolliottelunsa, mm. poikia ylemmistä sarjoista. Itse kisassa tuli kuitenkin paha pettymys, kun Porin Paini-Miesten Arttu Kalliolevo pystyi voittamaan Tuffiksen puolustuspistein 0-1, 1-0, 0-1. Harmittava takaisku, etenkin kun tämä kisa oli sovittu Toufanin ja Artun kesken karsintakisaksi poikien EM-kisoihin. Ainakin yksi edustustehtävä Tuffikselle kuitenkin kesällä tulee, sillä hän painii Virossa Rakveressä 8.-11.7 TUL:n juniorijoukkueen edustajana sarjassa 55 kg.

1) Arttu Kalliolevo PPM, 2) Toufan Ahmadi VaaTo, 3) Juuso Latvala IK, 4) Severi Kettunen YTK, 5) Mikko Lyttinen NJ, 6) Taaniel Piiskoppel Kadrin

 


Koululiikuntaliiton mestaruuspainit, kr, 21.-22.5. 2011 Ilmajoki

Koululaisten kreikkalais-roomalaisen painin mestaruuspaineihin matkasi Vaasan Tovereista neljä painijaa. Samu Rajakangas, Jimi Haapaniemi ja Joona Talvitie edustivat kisassa Vaasan joukkuetta ja ensikertalaisena isoissa kisoissa mukana ollut Jimi Ahola väänsi Mustasaaren puolesta. Toufan Ahmadi jäi kotiin keskittyäkseen hänelle tärkeämpiin kisoihin.

Pojat 7-13v

34 kg Jimi Ahola. Jimi on tämän kauden aikana harjoitellut ja kehittynyt siihen malliin, että hänet kehtasi hyvinkin viedä ensimmäisiin isompiin kilpailuihin. Vasta 9-vuotias Jimi paini ihan siinä kuin vanhempansakin. Ensimmäisestä ottelusta tuli tappio pari vuotta vanhemmalle harjoitusvastustajalle, VVV:n Waltteri Latvalalle. Waltteri eteni turnauksessa lopulta aina pronssille asti. Toisessa ottelussaan Jimi voitti hienosti Haukiputaan Olli Hiltusen.

37 kg Samu Rajakangas 5. Samu voitti oman lohkonsa selvästi ja oli päättäväisesti jyräämässä aina kultaotteluun asti. Tien katkaisi kuitenkin Seinäjoen Eetu Saukkosaari, joka kukisti Samun niukasti ja tiputti Samun mitaliotteluista. Harmin paikka, sillä Samulla olisi varmasti ollut kykyjä vaikka sarjan voittoon asti.

Pojat 14-16v

44 kg Jimi Haapaniemi: KULTAA! Jimppu jatkaa hurjaa tahtiaan. Nyt tuli ensimmäinen KLL:n mestaruus hienolla ja teknisellä painilla. Oman lohkonsa Jimi hoiteli melko helposti ja se takasi jo paikan kultaotteluun. Kultaottelussa Jimi kaatoi Seinäjoen hieman painavamman Tuomas Forssin. Jimi sai Tuomaksen jo kerran selälleenkin, mutta tuomarit eivät ehtineet tuomita selätystä ennenkuin tilanne oli jo ohi. Pistevoitto riitti kuitenkin kirkkaimpaan mitaliin.

48 kg Joona Talvitie 6. Joona on nopea ja taitava painija. Se pitää vain saada  kisaotteluissakin näkymään. Nyt tuli niukat ja hieman harmittavat tappiot Seinäjoen Markus Mannismäelle ja Varkauden Toni-Pekka Järviselle. Yhden ottelun Joona lohkossaan voitti ja se riitti kuudenteen sijaan. Paljon parempaankin Joona pystyisi

 

Palkintojärjestys VaaTo:n poikien sarjoista:

34 kg: 1) Joonas Mört Turku, 2) Joni Komppa Seinäjoki, 3) Waltteri Latvala Vaasa, 4) Samuli Saukkoriipi Tornio 5) Miikka Alasaari Kauhajoki, 6) Elias Kivi Vaasa.

37 kg: 1) Eemeli Kunttu Raisio, 2) Akseli Yli-Hannuksela Ilmajoki, 3) Eetu Saukkosaari Seinäjoki, 4) Petteri Salmi Mynämäki, 5) Samu Rajakangas Vaasa, 6) Aleksi Simojoki Turku.

44 kg: 1) Jimi Haapaniemi Vaasa, 2) Tuomas Fors Seinäjoki, 3) Rami Syrjä Seinäjoki, 4) Markus Ahtiainen Seinäjoki, 5) Jooseppi Kettunen Vantaa, 6) Ilmari Putula Alavus.

48 kg: 1) Sasu Puska Seinäjoki, 2) Toni Ojala Helsinki, 3) Markus Mannismäki Seinäjoki, 4) Tomi Eronen Kotka, 5) Timi Hurskainen Lahti, 6) Joona Talvitie Vaasa.

 

 

 

 

 

 

 

Painin Pohjoismaiden mestaruuskisat, kr, 14.- 15.5.2011 Tallinna

Tallinnan PM-kisassa Suomea edustivat kaikki kolme painivaa Ahmadin veljestä: Toufan (pojat 54 kg), Karwan (juniorit 55 kg) ja Fazel (miehet 55kg). Kisat eivät sujuneet ollenkaan tavoitteiden mukaisesti. Vain Karwan pystyi nousemaan omassa sarjassaan mitaleille ollen lopulta pronssilla. Sekään saavutus ei tietenkään kaksinkertaista Pohjoismaiden mestaria paljoakaan ilahduttanut.

Sarja pojat 54 kg Toufan Ahmadi 8. Toufanille sattui Tallinnassa harmittavan huono ensimmäinen ottelu, joka katkaisi samantien jatkon mitaliotteluihin. Tanskan pitkä Kasper Nielsen osasi hyvin sulkea Tuffiksen aktiivisen pystypainin ja vielä rullasi perään. Yhdessä vaiheessa Tuffis sai tanskalaisen melkein kravatilla selälleen, mutta sitkeä tanskalainen pyristeli sillasta pois ja se riitti hänelle voittoon. Toufanin kannalta harmittava takaisku. Tästä on kuitenkin otettava opiksi. Jokaiseen otteluun on valmistauduttava huolella ja ottelutyyliä pitää selvästi pystyä muuttamaan vastustajan mukaan.

Sarja juniorit 55 kg Karwan Ahmadi: PRONSSIA. Karwanin painot eivät vielä riitä sarjaan 55 kg. Se tuli Tallinnassa selväksi. Voimaa voi huoletta ottaa kesän aikana sellaiset 4-5 kg. Karwan kohtasi ensimmäisellä kierroksella Ruotsin Isak Selderin, joka onnistui melko helposti vyöryttelemään pienempikokoista Karwania. Karwan kuitenkin paransi painiaan tästä eteenpäin ja voitti keräilykierroksella isokokoisen Viron Rainer Viilverin terävillä taaksemenoilla ja voimakkailla rulleilla. Pronssiottelussa kukistui Norjan Pål-Eirik Gundersen ihan puhtaalla tahdolla. Karwan ei ehtinyt valmistautua tähän otteluun ollenkaan, sillä se alkoi aivan yllättäen noin 2 tuntia ennen mitaliotteluita.

Sarja miehet 55 kg Fazel Ahmadi: 6. Fazel valmistautui Tallinnan kisaan voitto mielessään. Toisin kuitenkin kävi. Ruotsin lyhytkasvuinen ja härkämäinen Joakim Fagerlund osasi ottaa Fasun vauhdin pois. Fagerlund painii hankalasti matalassa asennossa ja päät kolisivat monessa tilanteessa yhteen. Tästä olisi yhtä hyvin voinut huomauttaa myös ruotsalaista, mutta vain Fazel sai varoituksen ja vastustajalle vielä 2 pistettä. Hieman tyly ratkaisu joka melko pitkälle ratkaisi koko ottelun. Myös Fazelin olisi pystynyt ottelun aikana hieman muuttamaan taktiikkaa; Jo ensi jaksolla tuli selväksi, että paksuniskainen Fagerlund ei kravattiin lähde. Tästä huolimatta Fazel jatkoi yritystä ottelun loppuun asti, vaikka olisi pitänyt alkaa tekemään käsivetoja ja sylille puikkauksia.

Vaasan Toverien VIDEOKANAVALLA on kisoista seitsemän ottelua. 

Muuta: Kisat sujuivat veljeksiltä huonosti. Paluumatkalla kuitenkin päätimme, että tästä pitää ottaa opiksi ja tehdä asiat paremmin seuraavalla kerralla. Matolla sattui liian monta taktista kömmähdystä ja ihan selkeitä virheitäkin. Ne on kaikki korjattavissa jos vain haluaa. 

Kisojen postiivisin esitys pohjalaisittain ajateltuna oli Seinäjoen Paini-Miesten Rami Syrjän mestaruus poikien sarjassa 42 kg. Paljon oman seuramme Jimi Haapaniemen kanssa harjoitteleva Rami osoitti kisoissa huikeaa kylmäpäisyyttä ja antoi vastustajien hermoilla virheet. Rami on myös malliesimerkki siitä, että harjoittelu kannattaa. Aina. 

   

 

    

Aloittelijoiden Mitalipainit, kr, 11.5.2011 Vaasassa

Vaasan Toverit järjesti aloittelijoille suunnatut painin iltakilpailut Teeriniemellä. Harmillisen paljon on jo tuleva kesä ja palloilulajit verottaneet pienten painijoiden kilpailuintoa. Syksyllä uudestaan ja entistä kovemmalla sykkeellä!

Aloittelijoiden Mitalipainit

11.5.2011 Vaasassa

Järjestäjänä Vaasan Toverit ry.

 

Seuroja 3

Painijoita 28

 

Palkintojärjestys

 

18 kg

1. Kalle Huhta VVV

2. Elmeri Jalkanen VVV

3. Aaron Salonen VVV

 

20 kg

1. Riku Koski VVV

2. Verne Dahl VVV

 

21 kg

1. Ville Huhta VVV

2. Viljo Varsanpää VVV

 

23 kg

1. Elmeri Kumara LaihLu

2. Oliver Pada VVV

 

24 kg

1. Heikki Kumara LaihLu

2. Jimi Ylinen VVV

3. Eino Vuohijoki VVV

 

26 kg

1. Lauri Hakomäki VVV

2. Oscar Jakobsson VVV

3. Noah Spencer VVV

 

27 kg

1. Jedi Lönn LaihLu

2. Harri Kalervo LaihLu

3. Alexander Kaustinen VaaTo

4. Harus Samarai VVV

 

28 kg

1. Akseli Lyyski LaihLu

2. Petrus Mäenpää VaaTo

3. Henry Miettunen VVV

 

35 kg

1. Miro Dahl VVV

2. Eemeli Uunila VVV

3. Konsta Hietala VaaTo

 

52 kg

1. Filipp Höglund VaaTo

 

31 kg Tytöt

1. Lotta Mäenpää VaaTo

2. Sella Oijennus VVV

 

Kultavieska Cup, kr, 7.5.2011 Ylivieska

Ylivieskan poikapaineissa Vaasan Tovereita edusti vain kaksi painijaa. Samu Rajakangas ja Joona Talvitie lähtivät hakemaan ottelukokemusta ennen KLL:n mestaruuskisoja. Molemmat selviytivät sarjoissaan hopealle.

Pojat 13 vuotta.
38 kg: 1) Eetu Saukkosaari YKV, 2) Samu Rajakangas VaaTo, 3) Mika Tarkkanen IK, 4) Joel Mettala KaJu.

Pojat 17 vuotta.
50 kg: 1) Leevi Ukkola HaHe, 2) Joona Talvitie VaaTo, 3) Jussi Mehtälä ViVo.

 

Suomi-Viro kaksoismaaottelu kr+vp Ylivieskassa 6.5.2011

Vieskan Voiman 40-vuotisjuhlia vietettiin hienolla painitapahtumalla. Suomi ja Viro painivat kaksoismaaottelun kreikkalais-roomalaisessa ja vapaapainissa. Lopputulosta voidaan pitää tasapelinä, sillä Viro vei vapaapainin voitoin 3-4 ja Suomi kreikkalais-roomalaisen 4-3.

Suomea edusti kreikkalais-roomalaisen joukkueessa Ahmadin veljesten vanhimmainen, 24-vuotias Fazel "Fasu" Ahmadi. Fazel   oli loukkaantuneena miesten SM-kisojen aikaan, joten tämä oli hänelle ensimmäinen kisa puoleen vuoteen. Paini kulki kuitenkin terävästi, sillä Fasu on pitänyt kunnostaan huolta kotisalilla veljiensä Toufanin ja Karwanin kanssa. Suurena apuna treeneissä ovat olleet myös Vieskan Voiman vapapaapainiin keskittyvät kaksoisveljekset Jukka ja Jarmo Hyytiäinen. Myös Vaasan Voima-Veikkojen valmentaja Toni Lintala on avustanut treeneissä paljon ja on tarvittaessa antanut itsekin Fasulle matsia.

Fazel voitti maaottelussa häntä hieman nuoremman Viron Risto Teesarin ylivoimaisella pistevoitolla 7-0, 6-0. Pystypainin puikit tulivat nopeasti ja lopullisen niitin Fasu antoi matossa, jossa rulli kulki väkevästi. -Oli kyllä ihan kiva painia pitkästä aikaa ihan tosissaan. Tämä oli hyvää lämmittelyä ensi viikon PM-kisoja varten totesi Fazel kotimatkalla Vaasaan. Ottelun tuoksinassa vastustaja pukkasi Fazelin silmäkulman auki sen verran pahasti, että jouduimme käydä kotona Vaasassa laittamassa siihen pari tikkiä. Toivottavasti silmäkulma ehtii parantua tarpeeksi ennen viikon päästä pidettäviä Tallinnan PM-kisoja. Ainakaan se ei saa revetä viikolla uudelleen.

 

 

 

Ylivieskan kaksoismaaottelun ottelutulokset:

Kreikkalais-roomalainen paini
 
Suomi - Viro 4-3

55 kg: Fazel Ahmadi ­ - Risto Teesaar 2-0 (7-0, 6-0),
60 kg: Anar Zeinalov - Niko Ohukainen 2-0 (4-0, 5-0),
66 kg: Matti Kettunen ­- Leimar Pärtmaa 2-0 (3-0, 4-0),
74 kg: Veli-Karri Suominen ­- Elar Hani 2-0 (2-0, 6-0),
84 kg: Erik Aps - Henri Välimäki 2-0 (1-0, 2-0),
96 kg: Rami Hietaniemi -­ Ardo Arusaar 2-1 (0-1, 1-1, 1-0),
120 kg: Heiki Nabi - Oskari Riihioja 2-0 (2-1, 1-0).
 
 
Vapaapaini
 
Viro - Suomi 4-3

55 kg: Toomas Hunt - Tero Halmesmäki sv. 1.57,
­60 kg: Janek Lips - Jarmo Hyytiäinen 2-1 (1-1, 0-1, 3-0),
66 kg: Elar Hani - Tomi Heinänen ­2-0 (3-0, 2-0),
74 kg: Jouni Rosenlöf -­ Martin Tumala  sv. 1.31,
84 kg: Rolle Rantala -­ Ardi Andruse sv. (6-0, sv. 0,43),
96 kg: Meelis Sillat - Pekka Rintamäki 2-0 (5-0, 3-0),
120 kg: Oskari Riihioja ­- Kaupo Kaasik 2-0 (1-0, 1-0).

 

Kaikki ottelut ovat myös nähtävissä videolla osoitteessa: http://www.videokuva.net/otteluvideot/

 

Poikien (alle 17v) kr.room SM-kilpailut 16.-17.4.2011 Vaasa

Naapuriseuramme Vaasan Voima-Veikkojen isännöimiin 80-vuotisjuhlapaineihin saimme kasaan pienen neljän pojan joukkueen. Tavoitteet olivat kaikilla korkealla kun kerran kotimatolla painittiin. Lähdimme rohkeasti hakemaan kolmea mitalia. Tästä hieman jäätiin, mutta vain vähän. Jimi "Jimppu" Haapaniemi ja Toufan "Tuffis" Ahmadi  olivat kisassa loistavassa vireessä ja painivat molemmat kultaotteluun. Joona Talvitie ja Jesse Haapaniemi puolestaan hieman epäonnistuivat kovissa sarjoissaan.

Sarja 42 kg Jimi Haapaniemi: HOPEAA! Jimi on hyvä esimerkki siitä, että harjoittelu todella kannattaa. Tasan vuosi sitten asetimme yhdessä pojalle tavoitteeksi Vaasan SM-painit 2011 ja Jimppu on tehnyt tinkimättömästi töitä sen eteen. Välillä on ollut hankalampaa, mutta suunta on ollut koko ajan eteenpäin. SM-matolla 13-vuotias Jimppu olikin loistavassa vireessä. Ensin kaatui Lapuan Virkiän sähäkkä ja hankalasti painittava Mikko Peltokangas tylysti selkävoitolla. Toisessa ottelussa oli hieman helpompaa kun vastaan asettui Ylä-Tikkurilan Kipinän nuori Casper Väliahdet. Jimppu sai rullimyllyn pyörimään ja tuloksena ylivoimainen pistevoitto. Seuraavassa ottelussa ratkaistiin jo paikka kultaotteluun. Jimiä vastaan oli selviytynyt "vanha" kilpa,- ja harjoituskaveri Jere Haapamäki, Vähäkyrön Viesti. Ensimmäisen jakson vei Jere rullilla 0-1. Toisella jaksolla Jimi laittoi kovemman vaihteen päälle ja vei sen kravatilla 3-2. Kolmas ja ratkaiseva jakso oli hurjaa taistelua, Jimi kuitenkin sai taas kravatin kiinni ja pyöritti siitä pisteet 9-5. Kultaotteluun tuli toiselta puolelta vastaan Korson Vedon Kasperi Lehtonen. Ottelu oli tasainen ja jännittävä. Mielestäni Jimi oli jopa hallitsevampi pystypainissa. Ensimmäinen jakso meni kuitenkin pystyssä ilman pisteitä ja Jimi sai aloittaa matossa päältä. Jimppu haki hyvin kravattia, mutta Kasperi sai purkaa otteen melko pahasti sormista repimällä. Tuloksena 0-1 tappio. Toisella jaksolla mentiin videotarkastukseenkin pari kertaa.  Kasperi yritti käsivarsiheittoa, jonka Jimi otti ilmasta kiinni ja jatkoi matosta vyörytyksellä. Tästä ei meinattu antaa Jimille pisteitä ollenkaan! Onneksi ne videotarkistuksen jälkeen taululle tulivat. Kasperi johti loppusekunneille 2-4 ja Jimppu lähti kokeilemaan vielä kravattia. Tässä kravatissa molemmat päätyivät siltatilanteeseen, mutta Jimpun otteessa kun aika loppui. Tuomarit tarkastelivat videota ja päätyivät antamaan tästä tilanteesta pisteen Jimille. Kasperi vei näin toisenkin jakson pistein 3-4. Jimiltä kuitenkin aivan mahtava taistelu. Tästä on mukava jatkaa. Hyvä vain, että jäi nälkää seuraaviin kisoihin!

 

Jimi ja Kasperi Lehtonen SM-finaalissa. Kuva: Anne Latva-Kiskola

 

42kg: 1) Kasperi Lehtonen KoVe, 2) Jimi Haapaniemi VaaTo, 3) Rami Syrjä SPM, 4) Jere Haapamäki VäVi, 5) Jooseppi Kettunen YTK, 5) Markus Kallio TWM.

Sarja 46 kg Joona Talvitie.  Joona paini kovassa sarjassa, mutta tästä huolimatta uskoin pojan nousevan jopa mitalikamppailuihin asti. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä harjoituksissa normaalisti niin sähäkkä Joona ei saanut kisassa parastaan esille, ei lähellekkään. Joona kärsi niukan pistetappion jo ensimmäisellä kierroksella Kauhajoen Karhun Harri Nousiaiselle ja kisat tyssäsivät siihen. Joonan pitää jatkossa tehdä paljon töitä sen eteen, että hyvä harjoitusvire tulee näkyviin myös kisatilanteessa. Se kun saadaan kuntoon niin tuloskin on aivan toinen.

Sarja 54 kg Jesse Haapaniemi.  Jesse on aivan viime kuukausina venähtänyt hurjasti pituutta ja se näkyy matolla. Koordinaatio jaloissa ei ole oikein kunnossa, vaikka käsiin onkin tullut rutkasti lisää voimaa. Jesse kuitenkin harjoittelee melko hyvin ja kun pituuskasvu tasaantuu niin se harjoittelu saa palkinnon.

Sarja 54 kg Toufan Ahmadi: KULTAA!  Tuffikselta odotettiin kultaa, tottakai. Arvonta kuitenkin teki sen kullanhuuhdonnan perin vaikeaksi, sillä Toufan joutui kaaviossa selvästi kovemmalle puolelle. Yhtään helppoa ottelua ei ollut tiedossa. Tai no ehkä yksi: loppuottelu! Ensimmäisenä vastaan tuli Porin Paini-Miesten tarkka Arttu Kalliolevo. Tuffiksen käsi iskeytyi mattoon yhdessä tilanteessa niin rajusti, että koko kisa oli jo vaarassa. Sisukkaasti poika kuitenkin jatkoi ja otti Artusta niukan voiton 1-0, 1-1, 1-0. Toisessa ottelussa ensimmäinen jakso oli tarkkaa painia Ylä-Tikkurilan Kipinän Severi Kettusta vastaan. Tuffis myös selvästi varoi loukkaantunutta kättään. Toisella jaksolla Toufan sai rullimyllynsä pyörimään ja otti ylivoimaisen pistevoiton. Kolmannessa ottelussa oli jo finaalipaikka kyseessä. Nurmon Jymyn Mikko Lyttinen taisteli hyvin ensimmäisen jakson, mutta Tuffis vei sen puolustuspisteellä. Toisella jaksolla Toufan vaihtoi isomman vaihteen päälle ja pyöritteli vastustajaa matossa selvästi. Tuomarit tekivät pienen virheen kun katkaisivat ottelun ennen aikojaan. Toufan sai tästä vain lisää virtaa ja runttasi lopuksi Lyttisen ristivyösidonnasta selälleen. Kultaottelussa Toufanilla ei sitten ollut mitään hätää Koo-Veen Sakke Purolaista vastaan, vaan hän sai nautiskella kotiyleisön edessä. Ottelu ratkesi Tuffiksen vahvoihin kravatteihin ja rulleihin 7-0, 6-0. Onneksi olkoon Tuffis! Nyt käsi kuntoon pienellä levolla ja ajatukset kohti Tallinnan PM-kisaa!

54 kg: 1) Toufan Ahmadi VaaTo, 2) Sakke Purolainen KOOVEE, 3) Arttu Kalliolevo PPM, 4) Eero Sillanpää KoPa, 5)  Mikko Lyttinen NJ, 5) Henri Alasaari KaKa.

MUUTA: Korson Vedon pojat olivat SM-matolla hurjassa vireessä vieden neljä mestaruutta ja yhden pronssin. Viime vuonna hyvin onnistunut Ylä-Tikkurilan Kipinä ei saanut tällä kertaa kovin montaa onnistumista. Pohjanmaan pojat paransivat tahtiaan huomattavasti. Parhaiten tämä näkyi etenkin pikkusarjoissa.

Kaikki kolme kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisaa tänä keväänä sujuivat Vaasan Tovereilta kohtuullisen hyvin. Olimme Pohjanmaan paras seura joka kisassa, jopa miehissä! Krekon SM-pisteissä edellemme kiilasivat vain Korson Veto ja Ylä-Tikkurilan Kipinä. Vapaapaini mukaanluettuna Vaasan Toverit oli koko kevään toiseksi paras seura, edellä vain Helsingin Paini-Miehet. Meillä on vähän kilpapainijoita. Kärki onkin valitettavan kapea, mutta onneksi se on erittäin terävä!

Linkki poikien SM-kisojen täydellisiin TULOKSIIN

Linkki Vaasan Toverien VIDEOKANAVALLE (viisi ottelua SM-paineista)

 

Alle 22-vuotiaiden aluejoukkuekilpailu, kr, 3.4.2011 Seinäjoki

Alle 22-vuotiaiden aluejoukkuekilpailu painittiin Seinäjoella kovin vajain joukkuein. Kisa ei valitettavasti tunnu sytyttävän nuoria painijoita. Ilmeisesti omaa seuraa edustetaan joukkuekisassa paljon mielummmin kuin omaa aluetta. Vaasan Tovereista paini Länsi-Suomen joukkueessa Joona Talvitie (50 kg) ja Toufan Ahmadi (60 kg). Molemmat painivat normaalia sarjaansa ylempänä. Tappiot tulivat voiton lopulta vieneelle Uudenmaan alueen painijoille. Muut ottelut Joona ja Toufan selvittivät edukseen.

Linkki täydellisiin tuloksiin TÄSSÄ.

Junioreiden SM-kilpailut, kr, 27.3.2011 Kauhajoki

Vaasan Tovereiden junioripainijat painivat Kauhajoen SM-kisoissa joukkueena melko mukavasti. Etukäteen asetettu kova tavoite, kolme mitalia ja yksi pistesija ei ihan täyttynyt, mutta melkein. Kolme SM-mitalia kuitenkin tuli ja Vaasan Toverit oli pienellä joukkueella koko kisan kolmanneksi paras seura. Pienoinen pettymys oli se, että kultaa sarjassa 55 kg vahvasti tavoitellut Karwan Ahmadi joutui niukasti taipumaan välierässä Helsingin Tarmon Mazyar Shirmohammadille. Muut painijat ottelivat täysin nykykuntonsa mukaisesti.

 

Sarja 55 kg Jesse Haapaniemi. Jessen piti alunperin painia sarjassa 50 kg, mutta koska kasvuiäissä olevan Jessen painot nousevat kovaa vauhtia, päädyimme 55 kg:n kovaan sarjaan kokemusta hakemaan. Jessen arpa oli punnituksessa hieman tyly. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli jo sarjan yksi ennnakkosuosikki, oman seuran Karwan Ahmadi. Karwanille rutiinivoitto rulleilla 0-7, 0-7. 15-vuotiaan Jessen päätavoite on kuitenkin poikien SM-kisa kolmen viikon kuluttua Vaasassa.

Sarja 55 kg Karwan Ahmadi: PRONSSIA. Karwan on harjoitellut tämän kauden tunnollisesti ja lähti hakemaan Kauhajoelta kultamitalia. Viime vuonna Karwan oli mestari sarjaa alempaa, mutta sarjan nosto on on kuitenkin sujunut melko hyvin ja odotukset olivat korkealla. Ensimmäisessä ottelussa Karwan vyörytteli voiton seurakaveristaan Jessestä. Toisessa ottelussa vastaan tuli Kotkan Paini-Miesten pitkä ja hankalasti painittava Joona-Kim Wiiala. Karwan paini kuitenkin viisaasti ja otti tarkalla painilla 3-0, 2-2 voiton. Kolmannessa ottelussa oli paikka jaossa loppuotteluun. Karwan taisteli hyvin, mutta hieman isokokoisempi HeTa:n Mazyar Shirmohammadi korjasi niukan voiton 2-4, 4-7. Karwan johti ottelun molempia jaksoja, mutta Shirmohammadi pystyi aina lopussa puristamaan voittopisteet. Ensimmäinen keräilyottelu oli nihkeä, sillä Karwanilta oli välierätappion myötä motivaatio täysin poissa. Voitto kuitenkin tuli Porin Paini-Miesten Arttu Kalliolevosta 0-2, 2-0 ja 3-0. Pronssiottelun Karwan hoiteli rutiinilla Tampereen Koo-Veen Sakke Purolaista vastaan 6-0 ja 7-0. Karwanille SM-kilpailut olivat siis melkoinen pettymys. Toivottavasti hänet kuitenkin valitaan junioreiden PM-joukkueeseen, että hän voisi hakea revanssia HeTa:n Shirmohammadista.

Sarja 55 kg Toufan Ahmadi: HOPEAA.  Tuffis oli viime vuonna tässä samassa sarjassa pronssilla ja pystyi nyt pykälällä parantamaan sijoitustaan. Hieman oli arpatuuriakin matkassa, sillä Toufan jouitui ottelukaaviossa eri puolelle kuin isoveljensä Karwan ja HeTa:n Shirmohammadi. Toufan kuitenkin käytti paikkansa hyvin ja jyräsi kultaotteluun ottamalla selvät voitot vastustajistaan. Ensin kaatui YTK:n Ibrahim Chetikov ylivoimaisella pistevoitolla 8-0, 7-0. Seuraavassa ottelussa Toufan paransi tahtia entisestään ja otti väkevän selkävoiton kravatin jälkitilanteessa Koo-Veen Sakke Purolaisesta. Kultaottelussa Toufan haastoi hyvin Shirmohammadin, mutta hävisi vielä voimissa ja kärsi pistetappion 0-3, 0-7. 16-vuotiaalta Tuffikselta kuitenkin hyvä turnaus junnujen kisoissa. Päätähtäin on edelleen poikien sarjoissa.

Sarja 120 kg Imad Amirkhani: HOPEAA.  Immu painii viimeistä vuottaan junioreissa. Harjoitusvastustajien puute näkyy edelleen. Otteluja pitäisi saada reilusti lisää, sillä raskaassa sarjassa kunto on erityisen tärkeä ominaisuus. Ensimmäisessä ottelussa tuli tappio sarjan voittaneeelle Lohjan Voimailijoiden Juuso Huoviselle pistein 0-1, 0-6. Toinenkin ottelu alkoi nihkeästi, mutta onneksi kulmalta tulleet huudot saivat Immun heräämään 3-6, 4-3 ja 6-1 voittoon Ylä-Tikkurilan Kipinän Joonas Ilomäestä.

MUUTA: Etelä-Suomi hallitsee edelleen nuorten painia ja otti kahdeksasta mestaruudesta peräti seitsemän. Pohjanmaa jäi taas hieman jalkoihin ja vain neljä alueen painijaa pystyi lopulta nousemaan mitaleille (Vaasan Toverien painijoiden lisäksi Ilmajoen Kisailijoiden Arttu Koivulahti sarjassa 74 kg). Tilanne ei kuitenkaan ole ehkä ihan näin paha, sillä nuoria painijoita on nousemassa mukaan kärjen vauhtiin myös junnutasolla. Esimerkiksi Vähäkyrön Viestin Miikka Majasaari taisteli hienosti ja haastoi sarjassa 50 kg ennakkosuosikit aivan tosissaan.

 

Junioreiden kreikkalais-roomalainen painin SM-kilpailut 25-26.3.2011 Kauhajoki (KaKa).

50 kg: 1) Vili Manninen KoVe Korson Veto, 2) Esa Järvinen YTK Ylä-Tikkurilan Kipinä, 3) Jani Pajukoski OP Oulun Pyrintö, 4) Leevi Ukkola HaHe Haukiputaan Heitto, 5) Niko Erkkola IK Ilmajoen Kisailijat, 5) Miikka Majasaari VäVi Vähänkyrön Viesti.

55 kg: 1) Mazyar Shirmohammadi HeTa Helsingin Tarmo, 2) Toufan Ahmadi VaaTo Vaasan Toverit, 3) Karwan Ahmadi VaaTo Vaasan Toverit, 4) Sakke Purolainen Koovee KOO-VEE Tampere, 5) Ibrahim Chetikov YTK Ylä-Tikkurilan Kipinä, 5) Arttu Kalliolevo PPM Porin Paini-Miehet.

60 kg: 1) Ville Ohukainen OP Oulun Pyrintö, 2) Jerry Pitkänen HeTa Helsingin Tarmo, 3) Antti Lindgren OP Oulun Pyrintö, 4) Leo Salminen  AK Alahärmän Kisa, 5) Vili Ropponen, IK Ilmajoen Kisailijat, 5) Lauri Mähönen LapVe Lapin Veikot.

66 kg: 1) Petteri Martikainen JäVo Järvenpään Voimailijat, 2) Petteri Kukkola HaHe Haukiputaan Heitto, 3) Lari Hirvi LrTU Lappeenrannan Työväen Urheilijat, 4) Nikke Lahtinen TaVo Tampereen Voimailijat, 5) Janne Kauppinen HaHe Haukiputaan Heitto, 5) Jarmo Hautala SPM Seinäjoen Painimiehet.

74 kg: 1) Jarno Ålander HeTa Helsingin Tarmo, 2) Arttu Koivulahti IK Ilmajoen Kisailijat, 3) Joona Larmila Koovee KOO-VEE Tampere, 4) Jesse Salomäki NJ Nurmon Jymy, 5) Henri Selenius YTK Ylä-Tikkurilan Kipinä, 5) Aki Pölkki ÄH Äänekosken Huima.

84 kg: 1) Veli-Karri Suominen VV Viipurin Voimailijat, 2) Olli-Pekka Tuumi PPM Porin Paini-Miehet, 3) Jussi Halonen YTK Ylä-Tikkurilan Kipinä, 4) Joonas Vesanen TaVo Tampereen Voimailijat, 5) Jussi Kotala Virkiä Lapuan Virkiä, 5) Einari Ukkola HaHe Haukiputaan Heitto.

96 kg: 1) Tuomas Lahti YTK Ylä-Tikkurilan Kipinä, 2) Sebastian Huovinen Haka Helsingin Haka, 3) Lauri Lehtinen KaU Kankaanpään Urheilijat, 4) Oskari Miilumäki SPM Seinäjoen Painimiehet.

120 kg: 1) Juuso Huovinen LoVo Lohjan Voimailijat, 2) Imad Amirkhani VaaTo Vaasan Toverit, 3) Joonas Ilomäki YTK Ylä-Tikkurilan Kipinä.

 

 Joukueiden pisteet:

1) YTK Ylä-Tikkurilan Kipinä 23, 2) HeTa Helsingin Tarmo 17, 3) VaaTo Vaasan Toverit 14, 3) OP Oulun Pyrintö 14, 5) HaHe Haukiputaan Heitto 12, 6) IK Ilmajoen Kisailijat 9.

 

Kisoista on tulossa Vaasan Toverien videokanavalle myös muutama ottelu.

 

 

 

 

 

Myhi-painit, kr, 20.3.2011 Ilmajoella

Vaasan Tovereista lähti ilahduttavasti kahdeksan nuorta painijaa Ilmajoelle. Suurin osa oli ensikertalaisia näin isoissa kisoissa. Parhaiten paini Jimi Ahola, joka on kehittynyt isoin harppauksin tänä talvena. Joona Talvitie ja Samu Rajakangas taistelivat omissa sarjoissaan hyvällä asenteella, mutta voittoon asti se ei tällä kertaa riittänyt. Tyttöjen puoleltakin tuli hienosti palkintosija, kun Lotta Mäenpää lähti rohkeasti haastamaan kokeneempia tyttöjä.

Palkintojärjestys Vaasan Toverien painijoiden sarjoista:

Pojat 17 v.
48 kg: 1) Niko Erkkola IK, 2) Joona Talvitie VaaTo, 3) Tuomas Fors NJ, 4) Harri Nousiainen KaKa, 5) Rasmus Pakkala KaKa, 6) Leevi Ukkola HaHe.

Pojat 13 v.
38 kg: 1) Akseli Yli-Hannuksela IK, 2) Eemeli Kunttu TWM, 3) Samu Rajakangas VaaTo.

Nassikat.
21 kg: 1) Riku Erkkola IK, 2) Veeti Salovaara IK, 3) Hugo Lehtimäki LaVe, 4) Vallu Mäntymäki VaaTo.
24 kg: 1) Aleksi Autio SPM, 2) Atte Järvinen AU, 3) Samuli Pihlaja SPM, 4) Aapo Rajamäki VaaTo.
28 kg: 1) Santeri Rantavaara Virkiä, 2) Jedi Lönn LaihLu, 3) Joonas Perkka IK, 4) Pertus Mäenpää VaaTo.
30 kg: 1) Aleksanteris Oliveira TuTo, 2) Oskari Koski Virkiä, 3) Konsta Hietala VaaTo, 4) Esko Laine IK.
34 kg: 1) Jimi Ahola VaaTo, 2) Aapo Viitala IK, 3) Erkki-Antti Laurila Virkiä.

Tytöt, vapaapaini.
29 kg: 1) Riina Koivuniemi IK, 2) Taru Raitila IK, 3) Lotta Mäenpää VaaTo, 4) Iida Ruismäki KuKu.

Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruuspainit, kr, 12.3.2011, Jalasjärvi

Jalasjärven Jalaksen järjestämiin piirinmestaruuspaineihin osallistui Vaasan Tovereista kaksi poikaa. Molemmat painivat kisassa hopeaa. Jimi Haapaniemi paini sarjassa 46 kg hyvin ja pystyi loppuottelussa haastamaan Seinäjoen Paini-Miesten kärppämäisen Rami Syrjän. Sarjassa 50 kg paininut Joona Talvitie otteli melko alipainoisena ja joutui taipumaan Ilmajoen Kisailijoiden Niko Erkkolalle.

Palkintojärjestys Vaasan Toverien poikien sarjoista:

46 kg: 1) Rami Syrjä SPM, 2) Jimi Haapaniemi VaaTo, 3) Markus Mannismäki NJ, 4) Markus Ahtiainen PeTo, 5) Antti Ketola Virkiä, 5) Jesse Salmi VVV.
50 kg: 1) Niko Erkkola IK, 2) Joona Talvitie VaaTo, 3) Jussi-Matti Ylimäki IK.

 

Austrian Junior Open (FILA), kr, 4.-6.3.2011

Suomen alle 20-vuotiaiden juniorimaajoukkue matkasi Itävallan FILA-turnaukseen Juha "Pikkis" Lappalaisen johdolla. Sarjassa 55 kg Suomea edusti Vaasan Tovereiden Karwan Ahmadi. Kilpailu käytiin kahden kilon ylipainolla, joten se ei ollut paras mahdollinen sarja omaan sarjaansa hieman pienelle Karwanille. Tappiot tulivat USA:n ja Ranskan painijoille. Itävallan edustajat Karwan pystyi hoitelemaan.

- Eniten puutteita on vielä voimassa, mattopaini kyllä kulkee. Muutama kilo on varaa ottaa massaa tähän sarjaan,  kertoi Karwan turnauksen jälkeen.  

Sarjan 55 kg palkintojärjestys:

1. Jesse Thielke USA

2. Allan Thiam FRA

3. Aron Runzo USA

4. Nika Thetskadzhe GEO

5. Karwan Ahmadi FIN

6. Lukas Kathan AUT

 

Miesten SM-kilpailut, kr, 25.-27.2.2011, Janakkala

Janakkalan Turengissa käytiin kova taistelu miesten kreikkalais-roomalaisen painin SM-mitaleista. Lähestyvät Lontoon olympialaiset antoivat jo näihin SM-kisoihin oman lisämausteensa. Viime vuonna Alavuden SM-kisoissa alkanut nuorten painijoiden esiinmarssi jatkui myös Turengissa. 

Vaasan Tovereista SM-kisoihin lähti lopulta kolme painijaa. Fazel Ahmadin nilkka muljahti pahasti kolmisen viikkoa ennen kisoja, eikä ollut vielä painikunnossa. Fazel olisi kunnossa ollessaan ollut kova sana SM-matolla. Matkaan lähteneet painijat hoitivat homman kuitenkin suhteellisen mukavasti: kaikki kolme painivat itsensä mitaliotteluihin. Tämä riitti seurojen välisissä pisteissä kakkostilaan. Vain Oulun Pyrintö meni edelle yhden pisteen turvin.

Sarja 55 kg: Karwan Ahmadi HOPEAA!  Miesten pikkusarja kärsi selvästi osanottajapulasta. Kauhajoen Karhun Euroopanmestari Jani Haapamäki oli pois, Kotkan Ville Käki paini sarjaa ylempänä ja Helsingin Tarmon Antero Perez-Juntunen oli loukkaantuneena. Lisäksi moni nuori painija selvästi arkailee miesten SM-kisoja - aivan turhaan. Karwanilla on tehokas harjoitusjakso menossa. Päätähtäin on vielä junioreiden sarjoissa ja miesten SM-kilpailut olivatkin Karwanille selkeä harjoituskisa. Ensimmäisessä ottelussa Karwan aloitti tehokkaasti voittamalla Oulun Pyrinnön Jani Pajukosken pistein 7-0 ja 4-0. Toisella kierroksella Karwan kamppaili jo finaalipaikasta omaa pikkuveljeään Toufania vastaan. Karwan voitti kokemuksen ja vahvan mattopainin turvin 6-0, 5-4. Kultaottelussa Oulun Pyrinnön Niko Ohukaista vastaan Karwan jäi voimissa ja massassa turhan paljon jälkeen ja Ohukainen vyörytteli selkeän voiton 0-6, 0-4. Karwanilta alkaa kuitenkin tehoja löytymään. Seuraavana viikonloppuna on edessä kansaivälinen junioriturnaus Itävallassa.

Sarja 55 kg: Toufan Ahmadi: 4. Tuffis oli viime vuonna näissä samoissa kisoissa neljäs ja niin nytkin. Ensimmäisessä ottelussaan 16-vuotias Toufan kukisti vahvoilla kravattiheitoillaan Helsingin Hakan 31-vuotiaan Vesa Kippolan 4-0 ja 5-0. Toisessa ottelussa oli jo kyseessä finaalipaikka, mutta se siis meni isoveli Karwanille 0-6, 4-5. Keräilyottelussaan Oulun Pyrinnön Jani Pajukoskea vastaan Tuffis pääsi hyvään painirytmiin ja nakutteli taululle pisteet 8-3, 3-0. Muutama piste siinä tuomareilta jäi näkemättäkin mutta ne eivät onneksi otteluun ratkaisevasti vaikuttaneet. Pronssiottelussa Tuffis kohtasi Helsingin Tarmon vahvan Mazyar Shirmohammadiin. Toufan ajeli hyvin sylille, mutta HeTa:n iranilaisvahvistus oli hereillä ja korjasi pronssin itselleen. 

Sarja 55 kg 1) Niko Ohukainen OP, 2) Karwan Ahmadi VaaTo, 3) Mazyar Shirmohammadi HeTa, 4) Toufan Ahmadi VaaTo, 5) Jani Pajukoski OP, 6) Vesa Kippola Haka.

Sarja 66 kg: Makwan Amirkhani: 4. Makwan oli kisojen jälkeen kovin pettynyt painiinsa, vaikka neljäs tila kovassa sarjassa oli melkoisen hyvä suoritus. Maku on syksystä lähtien opiskellut Pajulahden urheiluopistossa ja harjoitellut Juha Lappalaisen johdolla. Seuraavissa SM-kilpailuissa Makwan on jo paljon valmiimpi. Ensimmäisessä ottelussa Makwan kukisti OP:n Mika Oikarisen 2-1, 7-0 sv. Juntta lähti komeasti, ensimmäisellä jaksolla jopa hieman vaarallisesti kun vastustaja kääntyi sylissä huonoon asentoon. Tästä ottelusta on myös VIDEO. Toisessa ottelussa Makwan kohtasi naapuriseuran, Vaasan Voima-Veikkojen Marko Tuomelan. Juntta ei lähtenyt ja kokeneempi Tuomela korjasi voiton 0-1, 0-4. Keräilyottelussa Makwan oli elementissään ja otti juntan päätteeksi selkävoiton Janakkalan Paini-Ilveksen Johannes Syväterästä. Tämä ottelu vei pronssikamppailuun Rafael Toijasta, toista isäntäseuran edustajaa vastaan. Makwan taisteli hyvin, mutta ei saanut härkämäisestä Toijasesta junttaa lähtemään. Pisteet Toijaselle 0-1, 0-3.

Sarja 66 kg 1) Sasu Kaasinen HeTa, 2) Marko Tuomela VVV, 3) Rafael Toijanen JPI, 4) Makwan Amirkhani VaaTo, 5) Johannes Syväterä JPI, 5) Tapio Helminen YTK.

 

Avoimet TUL:n poikien mestaruuspainit, kr, 19.-20.2.2011, Haukipudas

Haukiputaalle TUL:n mestaruuskisoihin matkasi seurastamme vain kaksi poikaa. Olisi ollut hienoa saada kisoihin isompikin joukkue, kun Haukiputaan Heiton painijat ovat aina käyneet uskollisesti Vaasan Toverien järjestämissä kisoissa.

Samu Rajakangas esitti omassa sarjassaan 38 kg kovaa kevätkuntoa ja TUL:n mestaruuden melkein näytöstyyliin. Onnittelut Samu! Seuraava isompi tähtäin Samulla on KLL:n mestaruuskilpailut Ilmajoella toukokuun loppupuolella. Poikien SM-kisoihin Samu taitaa olla vielä liian kevyt.

13v. 38 kg:
1) Samu Rajakangas VaaTo Vaasan Toverit
2) Martti Kuha SimVe Simpeleen Vesa
3) Jesse Lohva PopI Popinniemen Isku
4) Valtteri Penttala PopI Popinniemen Isku
5) Oskar Holma HSKT Haparanda SKT
6) Johannes Järlstig HSKT Haparanda SKT
 

Sarjassa 50 kg vääntänyt Joona Talvitie ei oikein saanut konettaan käyntiin ja joutui tyytymään pronssiin. Nyt Joonalle lisää kovaa treenimatsia niin saadaan tehot esille myös kilpailuissa. Joonan seuraava isompi kisa on poikien SM Vaasassa huhtikuun puolessa välissä. Siellä sarjana on luultavasti 46 kg.

18v. 50 kg:
1) Leevi Ukkola HaHe Haukiputaan Heitto
2) Jussi-Matti Ylimäki IK Ilmajoen Kisailijat
3) Joona Talvitie VaaTo Vaasan Toverit
4) Samuli Toppila OP Oulun Pyrintö

Länsi-Suomen aluemestaruuspainit ja Mannin Matsit, kr, 12.2.2011 Peräseinäjoki

Aluemestaruuskisoihin Peräseinäjoelle lähti kirpeässä pakkasessa Vaasan Tovereista viisi poikaa. Kaikki pojat painivat itsensä loppuotteluun. Toufan Ahmadi nappasi sarjassaan alipainoisena kultaa. Samu Rajakangas, Joona Talvitie, sekä Haapaniemen veljekset Jimi ja Jesse painivat hopealle. Pojilla on juuri nyt kova harjoittelukausi menossa ja paikat ehkä siksi hieman vielä tukossa. Siitä huolimatta jokaisen otteissa oli paljon hyvää ja tekemisen meininki. Tästä on kuitenkin kaikilla pojilla varaa parantaa kisakuntoa.

Palkintojärjestys VaaTo:n poikien sarjoista:

38 kg: 1) Akseli Yli-Hannuksela IK, 2) Samu Rajakangas VaaTo, 3) Eetu Saukkosaari YKV, 4) Teemu Kujala IK.
42 kg: 1) Rami Syrjä SPM, 2) Jimi Haapaniemi VaaTo, 3) Mikko Peltokangas LaVi, 4) Miika Lähdesmäki IK, 5) Valtteri Loppi IK, 5) Jarkko Rantoja AU.
50 kg: 1) Marcos Merisalo EST, 2) Joona Talvitie VaaTo, 3) Leevi Ukkola HaHe, 4) Jere Hyvärinen LaVi, 5) Jussi-Matti Ylimäki IK, 6) Artturi Miilumäki SPM.
54 kg: 1) Matias Lipasti IK, 2) Jesse Haapaniemi VaaTo, 3) Konsta Mäenpää IK, 4) Henri Alasaari KaKa, 5) Henri Kortesoja LaVi, 6) Oskari Lehto TeRi.
58 kg: 1) Toufan Ahmadi VaaTo, 2) Juuso Latvala IK, 3) Ossi Raudaskoski IK, 4) Riku Paukkunen PeTo, 5) Toni Metsomäki IK, 6) Mikko Lyttinen NJ.  

 

Aluemestaruuskisojen jälkeen siirryttiin sulavasti painimaan miesten sarjoja Mannin Matsien merkeissä. Joku vääräleuka kysyi kisapaikalla Jani Mannilta, että "onko nämä ny ne Jani Mannin Matsit?" Siihen ei peräseinäjokisilta saatu ikinä kunnon vastausta.

Vaasan Toverien pojista jäivät illaksi kisaamaan Jesse Haapaniemi ja Toufan Ahmadi. Lisäksi trikoot puki päällensä Karwan Ahmadi. Hyvin koko päivän levännyt Karwan painikin ja heitti mm. kaksi viiden pinnan yliheittoa. Jesse voitti sarjan 55 kg ja saalisti elämänsä ensimmäiset Suomi Cup -pisteet. Toufankin paransi painiaan iltaa kohden ja otti kaksi selkävoittoa. Niskalenkillä ja kravatilla. Omaa isoveljeään vastaan pystyi myös tasaiseen otteluun, vaikka tappio tulikin.

Palkintojärjestys VaaTo:n painijoiden sarjoista:

55 kg: 1) Jesse Haapaniemi VaaTo, 2) Konsta Mäenpää IK, 3) Matias Lipasti IK.
60 kg: 1) Karwan Ahmadi VaaTo, 2) Toufan Ahmadi VaaTo, 3) Juuso Latvala IK, 4) Ossi Raudaskoski IK.

 

Naisten ja miesten vapaapainin SM-kilpailut 29.1.2011 Vimpelissä

Vimpelissä järjestetyt vapaapainin SM-kilpailut olivat tunteikkaat. Monessa sarjassa taisteltiin tosissaan SM-mitaleista ja pieniä yllätyksiäkin nähtiin. Parasta vapaapainia esitti Helsingin Paini-Miesten venäläissyntyinen Anvar Damlatzhanov sarjassa 60 kg. Anvarin nopeus ja painiäly olisivat kovaa valuuttaa myös krekon SM-kilpailuissa, etenkin nykyisillä säännöillä.

Vaasan Tovereista SM-kisaan osallistuivat Ahmadin veljekset Karwan ja Toufan sarjassa 55 kg sekä Imad Amirkhani sarjassa 120 kg. Tulos oli melko odotettu: kaksi mitalia ja seurapisteissä viides tila.

Sarja 55 kg: Toufan Ahmadi: PRONSSIA! Tähän miesten kevyimpään sarjaan osallistui valitettavan vähän painijoita. Suomessa olisi kyllä enemmänkin nuoria painijoita, joilla olisi ollut hyvänä päivänä mahdollisuus nousta tässä sarjassa mitaleille. Toufan paini kisat ennakkoluulottomasti. Aluksi tuli selvä tappio Turun Voimamiesten kokeneelle Fatos Durmishille. Toisessa ottelussa Tuffis pisti hyvin vastaan isoveljelleen Karwanille ja sai pisteitäkin tehtyä. Pronssiottelu Auranmaan Painiseuran Joonas Ylitolvaa vastaan oli hyvin Tuffiksen hallinnassa. Ensimmäinen jakso Toufanille 3-0. Toista jaksoa Toufan johti 2-0 aivan viime sekunneille mutta herpaantui hieman lopussa ja Ylitolva pääsi kuittaamaan jakson itselleen 2-2. Kolmas jakso oli taas Tuffiksen näytöstä vyörytyksin 6-0. Tuffikselle näin ensimmäinen miesten SM-mitali, 16 -vuotiaana!

Sarja 55 kg: Karwan Ahmadi: HOPEAA! Karwan pystyi hoitelemaan rutiinilla voitot nuoremmistaan. Loppuotteluun Fatos Durmishia meillä oli selvä taktiikka, mutta sitä ei päästy oikein toteuttamaan. Fatos liikkui nopeasti, eikä Karwan päässyt häneen oikein missään vaiheessa kunnolla kiinni. Kosovolaissyntyinen Durmishi hyödynsi myös monipuolista vapaan tekniikkaansa taitavasti ja otti voiton jaksoin 0-6, 0-4. Kreikkalais-roomalaiseen keskittyvällä Karwanilla on kuitenkin selvät tavoitteet tälle keväälle; SM-mitali miesten krekosta Janakkalasta ja SM-kulta junioreiden vastaavista kisoista Kauhajoelta. 

        

         Sarjan 55 kg SM-mitalistit palkintokorokkeella. Kuva: Kirsi Koivusaari.

 

120 kg: Imad Amirkhani 7.  Immun paini oli pienoinen pettymys. Etukäteen laskimme, että parhaimmillaan Imad pystyy kamppaailemaan tässä sarjassa jopa voitosta. Näin ei kuitenkaan käynyt sillä Imad hävisi jo ensimmäisen ottelunsa Teuvan Rivakan konstaapelille, Tero Ukkoselle pistein 0-6, 1-3. Imad ei oikein ehtinyt otteluun ollenkaan mukaan ja kuntopuolikin oli kyllä hakusessa. Nyt lisää treeniä alle ja tavoitteena junnujen SM-kisat! Siellä sarja saattaa olla 96 kg, sillä raskaaseen sarjaan Imad on vielä liian kevyt.

MUUTA: Suomesta löytyy vapaapainistakin muutama lupaava painija. Etenkin tyttöjen ja naisten puolella nuoret painijattaret ovat lähellä maailman kärkeä. Miehissä tie on kivisempi, sillä vapaapainissa taso on maailmalla hurja. Parhaimmillaan kuitenkin esim. Hyytiäisen veljekset, Jouni Rosenlöf ja Ville Heino saattavat nousta omissa sarjoissaan yllättävänkin korkealle.

Vimpelin SM-kilpailujen TULOKSET.

Vaasan Toverien videokanavalle YouTubeen ilmestyy kisoista muutama VIDEO.

 

Ikäkausipainit, kr, Laihialla 22.1.2011

Vaasan Tovereiden painikoulusta osallistui ilahduttavasti seitsemän poikaa ja yksi tyttö Laihian ikäkausipaineihin. Näitä nuorempia täydensi vielä Samu Rajakangas, joka tuli isompien poikien ryhmästä näyttämään nuoremmille painimisen mallia.

Kisat sujuivat hienosti ja tuloksena oli peräti seitsemän palkintosijaa. Kaikien otteluissa oli kovaa yritystä ja sisua loppuun asti. Niskalenkki oli tietenkin se yleisin liike, mutta pistesuorituksia saatiin aikaan myös matosta. Hienoa! Nyt on kisakynnys ylitetty ja ajatukset jo seuraavassa kisassa, joka on painikoululaisilla Myhi-turnaus Ilmajoella 19.3. Sinne kaikki matkaan isolla porukalla!

Laihian Lujan ikäkausipainit 22.1.2011

Palkintojärjestys VaaTo.n painijoiden sarjoista:

14-vuotiaat
38 kg: 1) Mikko Peltokangas LaVi, 2) Samu Rajakangas VaaTo, 3) Valtteri Loppi IK

10-vuotiaat
35 kg: 1) Eetu Paananen ViVo, 2) Perttu Blomgren LaVi, 3) Ville Nousiainen SPM, 4) Jimi Ahola VaaTo 

Aloittelijat
19 kg: 1) Vallu Mäntymäki VaaTo, 2) Esteban Kaya VaaTo
24 kg: 1) Vexi Jussila KaKa, 2) Veeti Tuuri SPM, 3) Lauri Hakomäki VVV, 4) Hugo Hautamäki LaihLu, 5) Teemu Leppikorpi VaaTo
28 kg: 1) Oskari Moilanen IK, 2) Petrus Mäenpää VaaTo, 3) Luka Hietala NJ, 4) Tino Ala-Luhtala LaihLu, 5) Akseli Lyyski LaihLu.
30 kg: 1) Janne Koivisto IK, 2) Veeti Näppä SPM, 3) Konsta Hietala VaaTo, 4) Niklas Huhtala LaVi, 5) Elias Uotila YKV.
32 kg: 1) Timoteus Kivikangas LaVe , 2) Oskari Koski LaVi , 3) Olli Kantola VaaTo

Tytöt:
29 kg: 1) Riina Koivuniemi IK, 2) Lotta Mäenpää VaaTo

 

K.H. Nintsiev -turnaus, kr, 12.-13.1.2011, Pietari Venäjä

Pietarissa alkuvuodesta järjestettävä Nintsiev-turnaus on perinteisesti ollut hyvä ja kovatasoinen poikien krekon turnaus. Kovista painimaista esim. Azerbaitzan on aina lähettänyt tähän turnaukseen aivan terävintä kärkeään, niin nytkin. Suomen joukkuetta kisassa edusti seuramme Toufan Ahmadi sarjassa 54 kg. Tuffiksen kisa ei mennyt aivan putkeen, sillä tuloksena oli yksi tappio venäläiselle painijalle. Vielä tunti ennen punnitusta Toufanilla oli 1,7 kg jumpattavaa. Sarjaan Tuffis toki pääsi, mutta tiukka hikijumppa vei voimat itse kisassa. -Voimat oli ihan kateissa, kertoi pettynyt Tuffis kisan jälkeen. Suomalaisista parhaiten painivat Korson Vedon pojat. Vili Manninen voitti sarjan 50 kg. Toni leppioja (54 kg) ja Elias Kuosmanen (85 kg) olivat hopealla.